keskiviikko 30. joulukuuta 2009

Superäidin muotokuva

Olen ollut hiljaa pitkän aikaa. Olisi ollut paljonkin kirjoitettavaa, mutta en vain ole jaksanut.

Äitiyttä ja naiseutta täällä mietin. Mietin...

Millaista olisi olla superäiti?

Sellainen pullantuoksuinen superäiti,
jolla on koti ja lapset järjestyksessä,
ruoka aina tismalleen oikealla kellonlyömällä pöydässä.

Äiti, joka laittaa aina ja kaikessa lapsen edun oman etunsa edelle,
pitää päänsä selvänä (en puhu nyt alkoholista enkä huumeista - vaikka toki niistäkin),
toimii järjestelmällisesti,
pitää huolta ystävyyssuhteistaan - niin ja kauneudestaan.

Äiti, jonka puutarha ja parisuhde kukoistaa,
jonka jouluvalmistelut ovat hyvässä käynnissä jo ennen 1. adventtia
ja jouluun laskeutuminen on vain rauhallista loppusilauksen tekoa ja rauhoittumista.

Äiti, jonka itsetehdyt lahjat ovat valmiita hyvissä ajoin ennen juhlapäiviä ja
paniikkisiivot juuri ennen vieraiden tuloa ovat muisto vain!

Äiti, jonka koti on kaunis, siisti ja aistillinen,
koti, jossa oma ja vieraan silmä lepää
ja jossa lapsilla on kuitenkin vapaus olla ja leikkiä,
keksiä ja tehdä.

Äiti, jonka pyykkivuori ei ole koskaan yhtä pyykkikoria korkeampi,
ja joka jaksaa eläytyä leikkeihin
eikä pää pyöri jo seuraavassa "kotitehtävässä".

Äiti, joka osaa laittaa asiat tärkeysjärjestykseen,
aina ja joka paikassa.


Tiedän, täydellistä ihmistä tai äitiä ei ole. Mutta jos edes jollain osa-alueella voisi täydellistyä, ainakin vähäsen. Vaikka, kyllä kai minun epätäydellinen rakkautenikin riittää.

"Minun armossani on sinulle kyllin; sillä minun voimani tulee täydelliseksi heikkoudessa."
sanoo Jeesus. (2. Kor. 12:9; Raamattu, v. 1938 käännös)

Siihen uskon - ja kehityskelpoisuuteen. Toivossa on hyvä elää!



Hyvää, onnellista ja siunattua Uutta Vuotta!

Kuvassa "askartelemani" enkelihyasintti.


PSST. Vaihdamme vuotta rakettien räiskeessä syntynyttä 6-vuotiasta keskimmäistämme juhlien.


sunnuntai 1. marraskuuta 2009

Tunnustus ilman tunnustusta

Olen lueskellut mielenkiinnolla muiden blogeista "tunnustuksia", mutta koskapa en itse moista ole (optimisti ajattelee "vielä") saanut, rustaan tähän, mitä vastaisin, jos sellaisen saisin.

Tunnustan, että:

1. Olen innostujaluonne ja aina valmis kokeilemaan ja kehittelemään jotain uutta. Asioiden loppuunsaattaminen ei ole vahvimpia ominaisuuksiani. Olen kuitenkin opetellut sitä kovasti ja itse asiassa petraantunutkin asiassa kovasti.

2. Kuljen paljon avojaloin, myös talvella, vaikka vanhan talon lattiat ovatkin aika kylmät.

3. Olen hyvinkin spontaani, supliikki ja rohkea, joidenkin mielestä hauska, tutussa seurassa, mutta näyttämöllä spontaaniuteni katoaa kuin tuhka tuuleen.

4. Kuorsaan ja se nolottaa minua jopa niin paljon, etten uskalla nukkua yleisillä paikoilla, kuten junissa ja linja-autoissa, koska pelkään, että "hirnun" niin, että muut häiriintyvät/huvittuvat liikaa. Jos nukun samassa huoneessa muiden kuin perheenjäsenten kanssa, heräilen pitkin yötä tarkastamaan, etten kuorsaa. Pikku juttu, mutta muodostunut melkoiseksi probleemaksi, koska toisaalta taas olen aina ollut lapsellisen innostunut yökyläilystä ja siskonpedissä nukkumisesta.

5. Rakastan kaikenlaista käsillätekemistä. Haaveilen, että tulevaisuudessa saisin tehdä työtä, joka liittyy jotenkin tähän rakkauteeni.

6. Haaveilen lottovoitosta, vaikka en muista lototakaan.

7. Uskon Jeesukseen.

En laita tätä nyt kellekään eteenpäin, koska en ole haastetta/tunnustusta keneltäkään saanut. Mutta ken haluaa, mietiskelköön samanmoisia asioita itsestään, kaikenlaisia tunnustuksia on aina mielenkiintoista lukea. On helpompi ja hauskempi elää omien kummallisuuksiensa kanssa, kun tietää, että meillä jokaisella on ne omat ominaispiirteemme.

Hyvä mieli

Höyryävä glögimuki kera mantelilastujen ja rusinoiden, kaksi ruisvoileipää kera lauantaimakkaran, sinapin ja juuston, sohvannurkka, puikoilla keskimmäisen neuleliivi ja päällimmäisenä hyvä mieli.

Hyvä mieli siitä, että pikkusisko jyskytteli perjantai-illalla dieselveturin kyydissä tänne kotirannikolle auttaakseen minua laittamaan järjestystä meidän "Huvikumpuun", niin että elämä voisi olla hiukan vähemmän hyrskynmyrskyistä. Ja me onnistuimme siinä oikein mukavasti. Ikeasta ostetut valkoiset Bergsbo-vitriinikaapit passasivat hetken mallailun jälkeen oikein kivasti ruokailuhuoneen seinustalle, vanhan talon lattiat ja seinät kun ovat aina johonkin suuntaan vinksallaan. Muutama muukin huonekalu vaihtoi paikkaa ja sai uuden käyttötarkoituksen. Ja ennen kaikkea paljon turhaa ja tarpeetonta, enimmäkseen paperia, joutui roskikseen ja lehtienkeräykseen ja ehjää ja siistiä tavaraa, astioita ja sellaista, kirpputorille. Ensimmäisenä yönä urakoimme aamupuolikuuteen, toisena iltana otimme vähän rauhallisemmin ja sunnuntaina olimme jo ihan lepopäivän tarpeessa.

Paljon on vielä tässä huushollissa turhaa tavaraa ja tarpeellistakin, joka etsii vielä paikkaansa, mutta kyllä tämä tästä, luotan 10- ja 20-vuotissuunnitelmiini. Asia kerrallaan, pikku hiljaa... Nyt on hyvä mieli tästä.

Kiitos, pikkusisko! ♥♥♥


Villaliivin tekele keskimmäiselle. Puikoilla ja koukulla paljon muutakin, mutta olen ollut vähän laiska "blogaamaan". Ja haaveissa vielä enemmän. Jotain valmistakin on. Niistä lisää myöhemmin!

tiistai 22. syyskuuta 2009

Karanaari, karavaanari, on kaikkien kaveri...

Minusta (=meistä) on tullut karavaanari. Teiden tukko. Toivottavasti myös kaikkien kaveri. Vaunu tarttui auton perään tässä taannoin sukuloimismatkalla pohjoisessa. Mielessä siintävät lapsuuden nostalgiset asuntoautomatkat vanhalla, isän rakentamalla sinivihreällä Peugeot-merkkisellä asuntoautolla, jossa oli ihana keltainen sisustus ja seinälle taitettavat putkisängyt. Nyt sitten omaa vaunua kilvan miehen kanssa varustellaan ja omille lapsille omanlaisia muistoja yhteisistä retkistä rakennellaan.


Olimme pari viikkoa sitten vaunun kanssa lyhyellä viikonloppureissulla eteläisessä Suomessa. Ai että oli hienoa pistää karavaani parkkiin tien poskeen P-paikalle jossain Ikaalisten tienoilla ja kattila kaasuhellalle tuhisemaan kananuudeleita (tai siis herra kuljettaja/pääkokki laittoi ;o).


P-paikan viereen levittäytyi hieno männikkö, jonka alle levittäytyvä varvikko oli mustikoita ja puolukoita pullollaan.


Ruoan valmistumista odotellessa keräsimme lasten kanssa n. 2 l marjoja kotiin vietäväksi.


Vähän kauempana siinsi suuri hiekkamonttu, joka veti kovasti isompia tyttäriä puoleensa. Herkullisen retkiaterian päälle isot tytöt lähtivätkin tutkimaan monttua lähemmin, laskivat pyllymäkeä pitkin kullankeltaista rinnettä ja uppoutuivat jonkinlaisen selviytyjäleikin lumoihin, vuorikiipeilijöitä ja pelastajia siellä ainakin vilisi.


Kuopus puolestaan tutkiskeli mäntymetsän kasvustoa hiukan lähemmin.



Siinä vierähtikin mukavasti pari tuntia. Sitten vielä pannukahvit päälle ja kotimatkalle.

Yksinkertaisesti kivaa!

torstai 20. elokuuta 2009

Juosten

Elämä kulkee juosten eteenpäin. Ei kuitenkaan onneksi ohi. Siitä aasinsiltana uuteen "harrastukseeni". Sillä minä, joka olen aina inhonnut juoksemista, olen aloittanut ystävien innoittamana juoksukoulun. Toinen viikko menossa ja vielä tuntuu, ihmeellistä kyllä, ihan hyvältä. Lieneekö syynä loistava juoksuohjelma, joka löytyy Porin vapaa-aikaviraston sivuilta. Siinä lähdetään melkeinpä nollilta, niin ettei tällaiselta rapakuntoiselta "pikkumummoltakaan" heti usko lopu. Saamieni tietojen mukaan ko. juoksuohjelmaa seurataan kohta Japanissa asti. Hyvä Pori, hyvä me!

Haastan kaikki kaltaiseni antijuoksijat ja kaikki muutkin mukaan juoksukouluun! MP3-soitin raikumaan, hymyä huuleen ja tossua toisen eteen! Ei vaadi kovin kummoisia alkuvalmisteluita ja matkaan voi lähteä omalta kotiovelta.


Juoksuvarpaat.

tiistai 18. elokuuta 2009

Musta aukko

Meidän kotona on jonkinlainen musta aukko, joka vetää puoleensa tavaroita, joita kulloinkin etsiskelen. Niitä ei vain löydy kerta kaikkiaan mistään! Toisinaan (eikä niin toisinaankaan) se yhtäkkiä "purkaantuu" ja levittää kaikki tavarat ympäri huushollia. Olen tuskissani, kuinka minä tuon aukon taltutan?

Onko kellään muulla kokemuksia tällaisesta yliluonnollisesta ilmiöstä? Juuri nyt olen sen edessä toivoton.


Vihreäksi muuttunut musta aukko (esikoisen ikuistamana). Strange!



BTW. Tästä eteenpäin seikkailen myös toisessa arkiasu-nimisessä blogissa. Se tulee (luultavasti) olemaan enemmän kuvapainotteinen, monisanaiset ajatuksenjuoksuni sekä käden työt (toivottavasti enenevässä määrin!) kirjattakoon edelleen tänne. Tervemenoa kurkkaamaan elämäämme arkiasussa!

maanantai 17. elokuuta 2009

Häämatkalla

Olimme toissaviikonloppuna sukuloimassa pohjoisessa. Vietettiin siskon hääjuhlaa ja isän 7-kymppisiä. Naurettiin, tanssittiin, muisteltiin menneitä ja vaihdettiin kuulumisia. Pidin puheenkin itseäni viisaampaa lainaten:

Rakkaudella on monta nimeä.
Kaipaus. Kiintymys. Lohdutus.
Kärsivällisyys tai toivo, sydämellisyys tai myötätunto.
Se antaa turvallisuutta ja herättää ihastusta.
Se on sydämen värähtelyä,
joka siirtyy toiseen
hiljaista sanaa tai hellää kosketusta myöten.

Se on kuin ruukku, josta toinen juo,
kuin valo, joka saa hänen koko olonsa valoisaksi.
Kuin peili, joka näyttää miten arvokas hän on.
Se on suoja, jota sydän kaipaa,
myös vahvan, varman ja
riippumattoman ihmisen sydän.
Se auttaa askel askelelta eteenpäin
yhä uusiin ja uusiin maisemiin,
aina vain eteenpäin, tilasta tilaan.

Se auttaa meitä, ei pysymään ennallamme,
vaan muuttumaan,
kypsymään, tulemaan siksi mitä olemme.
Rakkauden lahja on siinä,
että ahtauteme ja ahdistuksemme muuttuu
suojelevaksi vapaudeksi.


Rakkaus on parantava voima,
kun sydän on särkynyt
tai omatunto haavoittunut.
Rakkaus on uudestaan alkamista, anteeksiantamista,

anteeksiannon vastaanottamista
ja luottamuksen löytämistä uudestaan.

Se näyttää: Minä ymmärrän sinua.
Se sanoo: Minä pysyn luonasi. Se sanoo: Kiitos.

Silloinkin kun suu ei puhu mitään.
Se näyttää: Ole hyvä ja auta!
Ja ottaa toisen avun vastaan.

Rakkaudella on monia teitä.
Ja kun kaikki hellät kosketukset
on suotu ja otettu vastaan, eletty ja koettu,
jäävät lopulta jäljelle kiitoksen
tai siunaamisen yksinkertaiset eleet.


Rakkaus sallii toisen mennä ja ottaa hänet jälleen vastaan.
Se jää paikoilleen, odottamaan,
ja on läsnä, kun toinen saapuu.

Se huomaa, jos toinen odottaa.
Se on taitoa antaa toiselle vapaus
hylkäämättä häntä
ja pysyä häntä lähellä loppuun saakka.



K
un katson taaksepäin, tänään
alkaessamme kävellä jo hitaammin,
kysyn itseltäni: Mikä meitä oikeastaan
on vuodesta vuoteen kantanut?

Rakkaus ensinnäkin, niin minusta näyttää.
Ei vain alkuaikojen mieletön rakkaus,

vaan yhä uudenlainen,
sehän muuntuu elämän mittaan.

Ei kukaan syntyessää kykene rakastamaan,
mutta jokainen meistä tulee tänne rakastaakseen.

"Rakkaudella on aikaa" -

niin olemme lukeneet ensimmäisestä Korinttolaiskirjeestä -
"se rakastaa syvään hengittäen.
Se on ystävällinen. Se ei vaadi mitään,

vaan ottaa rakastetun sellaisena kuin hän on.
Se ei herätä huomiota. Se ei asetu näytteille.
Se ei loukkaa. Ei hyökkää.
Se ei katkeroidu katkerasta kokemuksesta.
Se ei pidä kirjaa pahoista teoista.

Se ei iloitse vääryydestä.
Totuus saa sen iloiseksi."

Aina jokin uusi rivi tästä kirjeestä
on auttanut meitä näkemään jotakin uutta.



Mikä meitä on kantanut?
Ei rakkaus yksinään.
Eihän onnistuminen
ole pelkästään omassa varassamme,
ei se synny meidän hankkeistamme, toiveistamme,
ei omasta vaivannäöstämme ja työstämme.

Aina silloin kun jokin kasvaa,
varttuu hyväksi ja säilyy ehjänä,
puhutaan Raamatussa "siunaukse
sta".

Siunaus on voima, joka tulee "ylhäältä",
jostain muualta kuin omat voimamme.
Ja missä on siunausta, siellä jokin kasvaa,

kukoistaa, kypsyy.
Mitä kauemmin seuraamme maan päällä ihmisten teitä,
sitä selvemmin huomaamme:
Kaikki kohtaaminen on armoa. Kaikki onni,
kaikki löytäminen, kaikki yhdessäpysyminen,

kaikki varjelus vaaroilta ja onnettomuuksilta,
kaikki rauha on armoa.

Lahjaa. Ja me kiitämme siitä
tällä yhteisellä elämällämme.

Kun me menimme naimisiin,
isämme laski kätensä päällemme

ja sanoi meille siunauksen sanat:



Jumalan rauha olkoon teidän kanssanne.
Olkoon kotinne rakkauden ja
siunauksen paikka monille ihmisille.


Kuolleista nousseen Kristuksen voima
olkoon teissä ja vaikuttakoon
kaikessa mitä teette.

Hänen Henkensä ohjatkoon teitä.
Hän lahjoittakoon teille hyviä ajatuksia

ja puhtaan sydämen.

Jokainen päivänne todistakoon Jumalan rakkaudesta,
joka hallitsee teitä, hänen lapsiaan.

Hän johtakoon teitä armollisesti yhä lähemmäs itseään.

Hän olkoon sydämenne ja mielenne suoja
ja varjelkoon teitä hyvyydessään
iankaikkisesti."


Mikä meitä on kantanut?

Ensinnäkin rakkaus.
Ennen kaikkea Jumalan hyvyys.
Ja vielä eräs kolmaskin.




Vihkimisen hetkellä meiltä kysyttiin jotakin
ja me annoimme vastauksen.

Minulta kysyttiin:
"Tahdotko ottaa tämän vaimosi vastaan

koko sydämestäsi ja hyväksyä hänet,
pysyä häntä lähellä ilossa ja kärsimyksessä,
suojella hänen sieluaan ja ruumistaan,

tukea häntä kaikessa hädässä,
arvostaa hänen elämäänsä ja onneaan
vielä enemmän kuin omaasi
ja pysyä hänen kanssaan avioliitossa,
kunnes kuolema teidät erottaa?"

Ja samanlainen kysymys
tehtiin nuorelle vaimolleni.

Me kumpikin vastasimme vapaasta tahdostamme "kyllä"
kaikkeen, mistä oli kysymys.
Ja minusta on hyvä, että meiltä edes kerran elämässämme
kysytään kestokykyämme,
rohkeuttamme ja luotettavuuttamme.

Raamatussa ei suotta verrata meitä puihin,
tällaisiin lujasti juurtuneisiin Libanonin seetreihin.

Kolmas, joka meitä on kantanut, on luottamus.

Sen varassa "kyllä"-sanamme on yhä vieläkin voimassa.


Zink, Jörg: Rakkaus on valoa täynnä




keskiviikko 5. elokuuta 2009

Parantumaton haaveilija

Siinä se nyt seisoo. Mustaa valkoisella (tai siis keltaista mustalla). Luonnekuvaukseni - ja vielä melko nappiin. Jääkaapin sisällön perusteella.

Haaveilija
Paljon hyviä aikomuksia, jotka usein jäävät toteuttamatta. Satanen vetoa, että tämän henkilön menneisyydestä löytyy myös keskeneräisiä käsitöitä.

"Iso ämpärillinen turkkilaista jogurttia - haaveilen tekeväni vaikka mitä tsatsikeja, marinadeja ja muita herkkuja, mutta useimmiten purkki menee korkkaamattomana kompostiin muutamaa viikkoa viimeisen käyttöpäivän jälkeen. Ja taas ostan uuden..."

Me 8/2009, Pirkko Koivu: Paljastava jääkaappi, s. 34-35

Toimittajan mukaan "Asunnon voi stailata edustuskuntoon ja kirjahyllyn täyttää klassikoilla, mutta totuus piileksii jääkaapissa". Pitänee paikkansa!

Menneisyydestäni löytyy, totta tosiaan, keskeneräisiä käsitöitä. Alkukesä laiskisti minut täysin sillä rintamalla, mutta nyt kun illat ovat alkaneet pimenemään ja viilenemään, kutimet kutsuvat taas kummasti. Puikoilla olleet ikuisuustyöt ovat saaneet kyytiä ja valmista tulee, pikkuhiljaa. Esikoisen anipuna huivikin on jo hyvällä mallilla. Sitkeästi puran ja neulon, puran ja neulon. Pitsineuleet eivät taida olla oikein minun juttuni... Turkkilaiselle jugurtillekin ynnä muille hienoille ajatuksillekin on saattanut joskus käydä yllämainitulla tavalla. Vaikken haluaisikaan ruokaa roskiin heittää. On minussa kuitenkin myös Arkirealistin piirteitä. Vuosi vuodelta löydän itsestäni uusia, positiivisiakin piirteitä. Marjojen mehustaminen on kivaa, puutarha kutsuu, samoin neuleet. Kymmenen vuotta sitten oli aivan erilaiset kiinnostuksen kohteet. Mielenkiinnolla odotan, mitä elämä edelleen tullessaan tuo.

Oletko sinä Arkirealisti, Ruuanlaittaja, Haaveilija, Nautiskelija vai Moderni?


Puikoilla kauan ja hartaasti viihtynyt esikoisen "anipunahuivi".
Ohje: Novita Talvi 2008, Malli 14, pienempi huivi ilman hapsuja
Lanka: Novita Rose Mohair , #541
Puikot: nr 5½

torstai 30. heinäkuuta 2009

Maalaillen

Minä ja maalitela. Miehen vanha XXL-koon t-paita ja pyöräilyshortsit ajalta villi 80-luvun nuoruus. Vanhat kakkulat kaivettu naftaliinista, 90-luvun alun muotia. Tukka "ihanasti" saunan jälkeen pörröllään. Maalipurkkeja, pensseleitä, ruuvimeisseli ja emännänjatko. Siinä viime yön taisteluvarustus.


Yksi seinä punaisena, puolitoista valkoisena. Esikoisen huone edistyy...

keskiviikko 29. heinäkuuta 2009

Herkuttelua

Sain ystäviä vieraaksi. Halusin leipoa sen kunniaksi jotain hyvää ja päätin kokeilla Vaahteramäen lapset -blogin Annikan raparperirättänää ja Nurjat-blogin Jonnan suklaamuffinsseja. Ja täytyy sanoa, että turhaan eivät herkkujansa kehuneet. Onneksi ystäviä kävi useampi, minussa kun on tänä kesänä ilmennyt semmoinen pahemmanlaatuinen pyöristymisefekti (Ei, en ole raskaana!) ja liian herkulliset herkut sitä vain entisestään kiihdyttävät.


Raparperirättänää á la Sirisan.
En tiedä tuliko siitä ulkonäöllisesti semmoista kuin piti, mutta vei kielen mennessään, kera vaniljajäätelön.


Ehkä paras kokeilemani muffinssiresepti.
Liekö salaisuus Fazerin sinisessä suklaalevyssä, joka tuonne joukkoon on piilotettu?
Suosittelen!


Kiitos mahtavista resepteistä, blogisisaret!

maanantai 27. heinäkuuta 2009

Jänskää

Esikoinen on kahden yön kylässä paappalassa. (Miksi aina puhutaan vain mummoloista? Asuuhan siellä paappakin, ainakin useimmissa tapauksissa.)


Keskimmäinen puolestaan viettää yön isänsä kanssa kotipihalla teltassa. Raahasivat patjat ja petivaatteet ja vesipullon sekä ison kasan Marsupilameita telttaan ja tarkkasilmäinen voi huomata, että telttaan on vedetty myös sähköt, täytyyhän kunnon pesunkestävällä isätelttailijalla olla aina läppäri joukossa. ;o) Pipo päähän vaan, niin tarkenee!

Kotimiehinä siis vain minä ja kuopus, joka simahti jo pari tuntia sitten yläkertaan. Itse aion valvoa (taas!) ja nauttia illasta/yöstä neuleen ja teekupin kera ja miettiä vielä huomista maalausurakkaa. Esikoisesta tulee koululainen ihan muutaman viikon päästä ja saa sen kunniaksi oman huoneen. Väreiksi on valittu Tikkurilan Kaunis Koti -värilastusta "60. Rubus" värit 4737 ja 4739.

Hyvää yötä!

lauantai 25. heinäkuuta 2009

Sängyn pohjalta


Syyskesäflunssa iski ja tainnutti sängyn pohjalle. Ensimmäinen päivä meni ihan vaan nukkuessa. Onneksi mies on vielä lomalla ja hoiti niin ollen lapset ja huushollin. Tänään olo on jo vähän parempi. Tartuin ystävän Japanista tuliaisiksi tuomaan origamikirjaan ja -papereihin (mitä japanilaisilla ei olisi?!) ja ryhdyin taittelemaan esikoisen ja keskimmäisen kanssa kaikennäköisiä taitelmuksia. Ohjeet ovat japaniksi, mutta onneksi hyvin kuvitettu, niin että kieltä osaamattakin taittelu onnistuu. Vaatii hiukan aivotyötä, mutta onnistuu helposti maatenkin. Nyt siis vain, kaikki kanssasairastajat, origameja taittelemaan!

tiistai 21. heinäkuuta 2009

Hyvä huono parempi

Löysin netissä seikkaillessani mahtavan ajatuksen, jonka haluan jakaa erityisesti kaikkien lapsellisten (sanan jokaisessa merkityksessä) ihmisten kanssa:

Vanhemmuudesta: ”Miten tullaan hyväksi isäksi tai hyväksi äidiksi? Tulemalla huonoksi isäksi ja huonoksi äidiksi. Kun ihminen tajuaa olevansa huono isä tai huono äiti, tilanne on hyvä. Kun vanhempi miettii tällaisia, se on merkki siitä, että hän on hyvä äiti tai isä, sillä huonot eivät edes mieti koko kysymystä. Anna itsellesi lupa olla huono isä tai huono äiti. Ei sillä ole väliä, että et osaa välillä kommunikoida, puhua ja ratkoa kaikkia ongelmia. Ei se mitään, että välillä suutut, väsyt ja ajattelet, että ei tästä mitään tule. Sinulla on lupa nukkua pitkään, kuorsata, lihoa, huutaa, suuttua, unohtaa asioita, polttaa ruoka pohjaan, laittaa väärät astiat tiskikoneeseen, ostaa kaupasta väärää ruokaa, röhöttää sohvalla ja antaa itsestäsi juuri sellainen kuva kuin oletkin. Nyt tarvitaan uusi pro huono isä ja pro huono äiti-liike, jossa vanhempia suojellaan kriisiavun tarjoajilta, sielunkaivelijoilta ja telaketjukallonkutistajilta, jotka jyräävät isät ja äidit. Isä ja äiti eivät saa olla edes huonoja isiä ja huonoja äitejä, vaikka juuri se olisi lapsen suojelemista. Juuri siinä olisi mukana lapsen näkökulma.”
Kiitos, Teuvo V. Riikonen! Pelastit päiväni!

lauantai 18. heinäkuuta 2009

terveisin äiti

Luin kirjan. Lyhyen, mutta koskettavan. Itkin.



"Kun katson sinua
näen naisen joksi haluan tulla
vahvan ja rohkean
kauniin ja vapaan

Claire

P.S. Rakastan sinua."

Kuipers, Alice: terveisin äiti

Suosittelen.

sunnuntai 12. heinäkuuta 2009

Pelkkää juhlaa

Tänään...

... vietämme 16-vuotisensitapaamispäivää. Siitä on tasan 16 vuotta, kun tapasin rähjääntyneen puutalon rappusilla amerikansortsiasuisen miekkosen. Komea, päivettynyt miekkonen ilman paitaa, jalka kipsissä; kelläpä ei hoivavietti heräisi... ;o) Menin kahville ystävän kanssa ja sille kahvireissulle jäin. 16 vuotta sitten minä olin 16 ja miekkonen 22.

... on pikkusiskosen ja sen miehen 1. hääpäivä. Viettävät sitä Pariisissa. Onnellista hääpäivää, E ♥ L!

... tuorein, 5. yhteinen kummilapsemme sai Pyhässä Kasteessa nimen Sanni Siiri Helena. Pikkuneiti oli niiiiiiin pieni ja kaunis. Nukkui kummitädin (=minun) käsivarsilla lähes koko toimituksen ajan.


Pelkkää juhlaa elämä tänään siis!

perjantai 12. kesäkuuta 2009

Helmeilyä

Vihdoin jotain käsillä!

Oltiin tyttöporukalla helmityöopissa, oikein yksityisopetuksessa. Tässä illan tuotoksia, omia ja ystävien:




Itse tekemäni rannehelyt tytärten ranteisiin. Oranssivihreä ja anipunaturkoosi ranneke tehty raw-tekniikalla (yksirivisenä), ohje löytyy täältä.



Ystävien aikaansaannoksia. Kaunista!


Opettajattaremme oli taitava ja huippukärsivällinen. Ilta kääntyi jo yöksi, kun vihdoin lopetimme. Mutta hauskaa oli ja paljon opittiin. Suurkiitos myös loistavalle kokillemme!

Kotiin päästyä en malttanut mennä heti nukkumaan, vaan täytyi vielä vähän jatkaa. Netistä löytyy kasapäin kivoja helmeilyohjeita ja pakkohan minun oli päästä niitä kokeilemaan. Kokeilin ensin tätä ja sitten tätä. Ja pikkutunneillehan siinä tietysti meni...

Haaveissa myös tällaisia...




Opettajattaremme taidonnäytteitä.

torstai 11. kesäkuuta 2009

Tänään...

...heräsin aamuviideltä, laitoin aamupalan, eväät ja kahvitermoksen valmiiksi kahdelle rakkaalle, lähetin heidät etelään ja tuntia myöhemmin kolmannen rakkaan pohjoiseen.

...tuli viimein sade, jota maa on jo kauan huutanut. Ihana raikkaus!

...on juhlittu anopin 6-kymppisiä. Onnea, P.!

...kään en tehnyt puoliakaan niistä asioista, joita minun piti. Tein kuitenkin, siihen on tyytyminen.

...on juuri oikea aika muurahaisen lentää kuuhun ja tehdä siellä semmoinen taika, että namusia sataa suuhun! (Kirsi Kunnas) Kauhea makeannälkä!

...on oikeastaan jo eilen.

perjantai 29. toukokuuta 2009

Pala lapsuutta

Esikoisen viimeinen eskariaamu.



Rinnassa sekä ylpeyttä että haikeutta. Yksi vaihe lapsuudesta on väistämättä ohi.


Yksinään lentämään
ei kukaan opi ikänään
vaan yhdessä voi leikkiä
ja keksiä ja viljellä
ja rakentaa ja tavoittaa
melkein vaikka pilviä
yllä maan ja päällä pään
Linnunrataa liidellään.

-Kaarina Helakisa-

maanantai 25. toukokuuta 2009

Jos olisin...


Jos olisin kuukausi, olisin kesäkuu.
Jos olisin viikonpäivä, olisin perjantai.
Jos olisin kellonaika, olisin varttia vaille.
Jos olisin planeetta, olisin Pluto.
Jos olisin merieläin, olisin mursu.
Jos olisin suunta, se olisi eteenpäin.
Jos olisin huonekalu, olisin vanha, kulunut nojatuoli.
Jos olisin puu, olisin vaahtera.
Jos olisin kasvi, olisin timotei.
Jos olisin säätila, olisin pilvipouta.
Jos olisin soitin, olisin bongorummut.
Jos olisin eläin, olisin pyryharakka.
Jos olisin väri, olisin punainen.
Jos olisin vihannes, olisin porkkana.
Jos olisin ääni, olisin sateen ropina.
Jos olisin alkuaine, olisin helium.
Jos olisin automerkki, olisin rättisitikka.
Jos olisin laulu, olisin lastenlaulu.
Jos olisin elokuva, olisin jokin kyyneleitä nostattava rakkausdraama.
Jos olisin kirja, olisin elämänkertaromaani.
Jos olisin ruoka, olisin sinihomejuustopastakastike.
Jos olisin paikka, olisin Tallinnan vanha kaupunki.
Jos olisin numero, olisin kolmonen.
Jos olisin alkoholi, olisin joku hyvä täyteläinen punaviini.
Jos olisin makeinen, olisin vaahtokarkki.
Jos olisin musiikkia, olisin rimpsakkaa kansanmusiikkia.
Jos olisin puhelin, olisin semmoinen vanha kunnon pöytäpuhelin.
Jos olisin asunto/talo, olisin mummonmökki.
Jos olisin astia, olisin emalivati.
Jos olisin kirjain, olisin a.
Jos olisin oppiaine, olisin matematiikka.
Jos olisin julkkis, olisin silti melko tuntematon.
Jos olisin hyönteinen, olisin itikka, jolla olisi se rättisitikka.

sunnuntai 24. toukokuuta 2009

Hiljaiseloa

Kuopus sairaana. Mahapöpö iski. Mieli halajaisi puutarhaan. Ja neuloakin voisi. En kuitenkaan jaksa. Talo on hyrskyn myrskyn. Pesukone rullaa puhtaita lakanoita ja hiippailen pihamaalle niitä kori kainalossani kuivattelemaan. Kyllä tämä tästä, asia kerrallaan. Tärkeimmät ensin.


maanantai 18. toukokuuta 2009

Sinä olet ihme

Pienen, tuntemattoman tytön sydäntäsärkevä huokaus:

"Kukaan ei rakasta mua. -- Mä haluaisin olla hiiri enkä ihminen. -- Ihmisenä ei oo kiva olla."


Kotona pääsi itku. Se tuli niin suoraan sydämestä. Olisin halunnut sanoa, että "Jeesus rakastaa sua." Sillä

"Sinä olet luonut minut minut sisintäni myöten, äitini kohdussa olet minut punonut. Minä (ja sinä) olen ihme, suuri ihme, ja kiitän sinua siitä. Ihmeellisiä ovat sinun tekosi, minä tiedän sen.

Minä olen saanut hahmoni näkymättömissä, muotoni kuin syvällä maan alla, mutta sinulta ei pieninkään luuni ole salassa.


Sinun silmäsi näkivät minut jo idullani, sinun kirjaasi on kaikki kirjoitettu. Ennen ku
in olin elänyt päivääkään, olivat kaikki päiväni jo luodut.

Kuinka ylivertaisia ovatkaan sinun suunnitelmasi, Jumala, kuinka valtava onkaan niiden määrä.


Jos yritän niitä laskea, niitä on enemmän kuin on hiekanjyviä. Minä lopetan, mutta tiedän: sinä olet kanssani."


Ps. 139:13-18

sunnuntai 10. toukokuuta 2009

Äiti x 3

Minut "herätettiin" tähän äitienpäivään sänkyyn kannetun aamupalatarjottimen ja keskimmäisen lurauttaman laulun kera.

video

Aamupalasta vastasi esikoinen isänsä hyvällä avustuksella. Tarjottimelle oli aseteltu neitokaisen suunnittelemat pikkelsi-kurkku-juustovoileivät, lasi vettä ja kuppi kuumaa kahvia kaikilla herkuilla (maitoa ja sokeria, paljon), neidin itsensä kuorima omena sekä mandariini. Nautin siis aamupalani kolmen pienen kaunokaiseni sekä yhden ison komistuksen ympäröiminä ja olin onnellinen.

Kaksi vanhinta olivat valmistaneet minulle eskarissa ja kerhossa hienot lahjat ja kortit: esikoinen kaulakorun ja sydänkortin, keskimmäinen hienon keksipurkin itseleipomine kekseineen ja sydänkukkakimppukortteineen.



Esikoisen kortissa luki:

Äitini on
  • kiva
  • mukava kun se askartelee meidän kanssa
  • taitava opettamaan kutomista ja virkkaamista
  • ennen käynyt sukeltamassa, se on silti vielä Delfiini
  • hyvä lukemaan
  • kiva, kun se pelaa meidän kanssa

Kuopus ei vielä niin äitienpäivästä perustanut, viettää sitä kai lähes tulkoon joka päivä, oli vain oma ihana itsensä valloittavine hymyineen ja jokelluksineen.

Päivällä käytiin syömässä vielä herkullinen lounas mummeleiden kera ja illalla kirkonmenojen jälkeen nautittiin kirkkokaffeet täytekakun kera.

Voisko olla parempaa?!

perjantai 1. toukokuuta 2009