torstai 19. elokuuta 2010

Kuuleeko Timbuktu?!

Esikoinen (2. lk) tulee koulusta yllätysvieraan kanssa. Haluaa tuoda koulukaverin kylään, ensivisiitille. Meillä on ollut lasten kanssa semmoinen sopimus, että suoraan koulusta ei tuoda ketään, vaan ensin vaihdetaan rauhassa kuulumiset, tehdään läksyt ja syödään välipala ja sitten kl 14 eteenpäin ilta on vapaa omille touhuille, kavereille ja harrastuksille. No, minä kuitenkin myönnyn vierailuun, kun en halua pitää liian tiukkaa pipoa. Voihan joskus tehdä poikkeuksia! Tekevät kiltisti läksyt yhdessä, keskimmäinen (1. lk) samoin omassa huoneessaan. Sitten se alkaa:

"Äiti, meillä ei ole mitään tekemistä!"
"No kyllä nyt teidän ikäiset tytöt tekemistä keksii! Menkää vaikka ulos!"
"Eikä, ei siellä oo mitään tekemistä, kun ei oo tramppaa!"
"No, onhan sitä paljon muutakin tekemistä!"
"Eikä oo! Me syödään välipala ja lähdetään ****:n luo!"
"Ei nyt, mehän ollaan sovittu, ettet vielä saa lähteä yksin ison kadun toiselle puolelle. Kyläilyistä sovitaan sitten erikseen kaverin vanhempien kanssa."
"No sitten me mennään koulun pihaan! Meillä jäi siellä leikki kesken."
"Ei käy, sulla on tänään lentopalloharkat, enkä päästä sua nyt minnekään kauas."
Seuraa valitusta, väsyttämistaktikointia, inttämistä ja kaikkea muuta mukavaa, jota on oikein kiva harrastaa varsinkin kaverin ensivisiitillä. Äiti yrittää pysyä rauhallisena, mutta lujana.

Keskimmäinen liittyy mukaan keskusteluun:
"Äiti, noi ei leiki mun kanssa!"
"Ei niiden koko ajan tarvikaan sun kanssa leikkiä, kyllä tytöillä on oikeus olla kahdestaan *****n huoneessa, mutta ulkona kaikkien pitää leikkiä yhdessä, koska se on kaikille yhteistä aluetta."
"No sit ne ei kyllä saa keinua mun keinussa."
"Eikös toi nyt oo vähän epäreilua? Kaikkien pitää päästä vuoron perään keinumaan."

Seuraa taas väittelyä, valitusta, vinkumista ja äiti alkaa olla aika finaalissa koko hommaan. Saada samalla kuopusta nukkumaan ja sovitella siinä välissä ja yrittää olla hermostumatta totaalisesti, vaikka tiukkaa tekee. Kerron tytöille, että minua harmittaa ja loukkaa se, että homma menee aina tämmöiseksi väittelyksi ja purnaamiseksi. Ja sanon myös, että jos ei sovintoa löydy, kaverin täytyy lähteä kotiin ja tytöt saavat jäädä kotiin rauhoittumaan.

Väsyttää ja ärsyttää, tekisi mieli lähettää lapset Timbuktuun, ilman palautusoikeutta.

No, alkaa se sovintokin sieltä kuitenkin löytyä. Päivän paineet on kai nyt purettu ja löytyy se yhteinen sävelkin sieltä, kun vähän kaivelee ja tekemistäkin löytyy kummasti. Nyt tuolla sulassa sovussa istuvat nurmikolla auringossa eväsretkellä.



Olen edelleen sitä mieltä, että äitiys on melkoinen taitolaji. Ei ole olemassa opasta, joka antaisi ohjeet tilanteeseen kuin tilanteeseen, missä löysätä, mistä pitää ehdottomasti kiinni, mistä mahdollisesti vielä tiukentaa. Kyllä minä ainakin olen näiden lasten kanssa välillä ihan ula-aalloilla.

Mutta on ne vaan silti niin kamalan ihania!

keskiviikko 18. elokuuta 2010

"Syötävän hyviä" saippuoita

Minttumaan Mintun blogissa http://sopulisiankantaa.vuodatus.net on menossa tosi kiva kilpailu tai oikeastaan kaksikin. Palkintona Minttumaan kauniita tuotteita, ihania käsintehtyjä saippuoita ynnä muuta ihanaa. Pääset tutustumaan tuotteisiin ja osallistumaan kilpailuun klikkaamalla ao. kuvaa.

sunnuntai 15. elokuuta 2010

Esimakua


Huomenna se alkaa, kello 9.00 - koulu ja keskimmäisenkin koulutaival.

Otimme ekaluokkalaisen kanssa vähän esimakua tulevasta ja lähdimme esikouluun menevän ystävän ja pikkusiskon kanssa koulumatkan koekävelylle. Matka ei ole pitkä, ehkä noin 300 metriä ja enimmiltä osin varsin turvallinen, mutta matkalle osuu kuitenkin yhden vilkasliikenteisen ison kadun ylitys, jonka vuoksi en neitiä ainakaan yksin tohdi päästää matkoja vielä kulkemaan. Mutta harjoitella voi silti! Siinä samalla tuli koekäveltyä myös ystävän eskarimatka, ystävän eskari kun on aivan koulun nurkan takana.



Siellä se on!

Hyvillä mielin tyttöstäni koulutielle saattelen. Koulu on, vaikka lähiökoulu onkin, melko pieni ja rauhallinen, elävän luonnon ympäröimä ja koulun pihalla ja ympäristössä on runsaasti tilaa leikkiä ja temmeltää. Hyvä koulu, kaikin puolin.





Millaiseksi tämän lapsen koulutie muodostuu? Minä voin vain saatella ja kantaa rukouksin, mutta askeleet täytyy tyttösen itse ottaa. Näistä esimakuaskelista hän ainakin topakasti totesi: "Meni hyvin! Ei ollut ollenkaan pitkä matka!" Sillä asenteella on hyvä aloittaa!





Koulutietä kulkiessas,
nalle, aina muista,
ettei kadun jäätiköllä
takatassut luista,
ettei kynä putoa
ja ettei kirja puutu,
ettei kiltti opettaja
syyttä suotta suutu.

- Uppo-Nallen kootut runot, Uponneen kansan lauluja -

maanantai 9. elokuuta 2010

Paistetut vihreät tomaatit

Te vihreät jalomuotoiset palleroiseni! Olen niin ylpeä teistä. Punastumista ei (vielä) havaittavissa, mutta vointinne näyttää erinomaiselta ja vihreä värityksenne suorastaan pukee teitä.


Ruukkutomaattikaksoset, meidän kuistin ikkunalla. Olen oikeasti ylpeä ja iloinen niistä, koska yleensä tässä vaiheessa tomaatintaimeni ovat ehtineet jo ainakin katketa kerran, kuivahtaa alaosastaan ja venähtää tukikeppien ulottumattomiin ja yleensä myös pullukkaposket ovat kärsineet jonkinlaisia pintavaurioita.

Näistä kahdesta minä lupaan pitää hyvän huolen loppuun asti! Olen löytänyt kaltaiseni lyhyenlännän lajikkeen, jonka kanssa teen varmasti tuttavuutta myös ensi kesänä.

Tätä saavutusta juhlistaakseni taidankin vuokrata seuraavaksi elokuvaklassikon vuosikymmenen takaa, Paistetut vihreät tomaatit.

Hyv'yötä nyt!

torstai 5. elokuuta 2010

Äidin kasvimaalla, raparperin alla...


...sammakolla koti oli kultainen...

On ilmoja pidellyt. Ja blogitaukoa. En ole vain kerta kaikkiaan jaksanut kirjoittaa, vaikka toki monta mainitsemisen arvoista asiaa elämässä onkin tapahtunut. Josko se tästä, ilmojen (ehkä) viiletessä.

Kesä on suihkinut suhisten syksyyn, tai siis syyskesään, eihän nyt vielä syksy ole. Kesä on kulunut perheen kanssa camping-elämää viettäessä, kotia myllertäessä, uidessa, kotimaata perheen ja ystävien kanssa kiertäessä, leireillessä, puutarhassa möyriessä ja ja... Yllättävän monta kirjaakin olen tänä kesänä ehtinyt lukea. Paljon on kesään mahtunut, näin jälkikäteen ajateltuna. Olen nauttinut vapaudesta, rypenyt välillä epätoivon syövereissä, puurtanut ja mennä viipottanut. Tunteita ja tuoksuja laidasta laitaan.

On taas se aika, kun pensaat punastelevat punaherukoita ja karviaisia ja mustaherukat myhäilevät taustalla. Vähän jo mustia tänään kuopuksen kanssa auringonpaisteessa keräilin ja toissapäivänä tyhjennettiin lasten kanssa raparperipuska ja taiottiin siitä raparperimehua ja -piirakkaa. Hyvää tuli, vaikka itse kehunkin! Omenoitakin näyttäisi tulevan ihan mukavasti, vaikkakin hiukan rupisia, tämä puutarhuri kun on vähän laiskanlainen harjoittamaan minkäännäköistä tuholais- ja tautitorjuntaa.

Kuopus täyttää kuun lopulla 2 vuotta. Taidanpa järjestää neidille puutarhajuhlat itsetehdyin antimin, oman pihan tuotteilla höystettynä, jos Luoja vain ilmoja syntymäpäivälle suo. Yritän aloittaa valmistelut ajoissa, niin että juhlia olisi loppuun asti ilo tehdä ja suunnitella ja säästyisin siltä ah! niin tutulta "viime tipalta". Siis yritän.

Perennapenkkiä olen vähän laajentanut ja uudistanut. Loppukesä on siihen hyvää aikaa, kun kukkatoreilta ja -turuilta löytää perennoja aleale-hintaan. Olen löytänyt joitakin jo kauan toivelistalla pysyneitä sekä monia uusiakin tuttavuuksia, suunnitellut ja sommitellut, kääntänyt maata, tonkinut rikkaruohoja, kärrännyt multaa, istuttanut ja kastellut. Ei kukkaloisto nyt vielä niin valtavalta näytä, mutta ehkä ensi kesänä jo, kun pääsevät kukin vuorollaan kukoistamaan.





Neulonutkin olen, enemmän kuin monena muuna kesänä, hihatinta ja mohairmyssyä keskimmäiselle ja virkannut lappuja tähän ihanuuteen. Tekeleistä kuvia eetteriin sitten joskus myöhemmin.

Semmoista. Edessä vielä yksi kokonainen vuosi kotosalla pikkuneidin kanssa. Sehän vain passaa, kun keskimmäinenkin aloittaa koulutiensä puolen kuun tienoilla. Kesä siis jatkukoon!