keskiviikko 15. huhtikuuta 2009

Ihan pihalla

K.E.V.Ä.T.

Ihanaa!

Äiti ja täti piipahtivat. Kahvi- ja teettelemisten jälkeen suuntasimme pihalle nauttimaan ihanasta kevätpäivästä. Kuopus simahti vaunuihin ja me muut tartuimme haravan varteen ja ryhdyimme kevättalkoisiin, noin niin kuin ihan ex tempore.


Parisen tuntia siinä hääräsimme, suvun naiset kolmessa polvessa ja mukavasti saatiin aikaiseksi. Täti opasti kompostin käytössä ja haravoi ja kärräsi tyttöjen avustuksella lehtiä kompostiin, äiti haravoi ja minä hyppelin ympäri pihamaata vaihdellen sahan ja haravan välillä. Saldo: Puoli pihaa haravoitu ja pihan reunaa rumentaneet "roskapuut" kaadettu.


Mullan joukosta valoa kohti kurkottelevat jo kovasti tulppaanin ja narsissin alut. Ah ja voih!



Pienet työmyyrät olivat kovasti innoissaan pihatouhuista ja esittivät "vienon" toiveen ulkona syömisestä. No, eihän siinä auttanut muu kuin ottaa tarjotin käteen ja kattaa päivällinen pihalle. Ulkoruokkimiskausi on nyt siis virallisesti avattu! Ja kyllä maistui! Pääsiäisen rippeistä loihtimani naudanpaisti-kananmuna-nuudelit tekivät kauppansa. Tosiasiahan on, että ruoka maistuu aina hyvältä ulkona...


Onnellisesti pihalla!

Ei kommentteja: