sunnuntai 5. syyskuuta 2010

Leikkimielellä


Tapahtui tänään matkalla syntymäpäiväkekkereiltä kotiin:

Äiti leikkii isin kanssa "Mennään bussilla"-leikkiä

Matkustaja (=äiti) painaa pysäytysnappia, Kuljettaja (=isi) kurvaa seuraavalle bussipysäkille ja jättää matkustajan töröttämään bussipysäkin reunaan. Kuljettaja jatkaa matkaa muiden matkustajien (=lapset) kanssa. (Tekevät pienen lenkin ja palaavat takaisin.) Matkustajaehdokas (=samainen äiti) viuhtoo bussipysäkin reunassa kyytiä peukku pystyssä, Kuljettaja jarruttaa, avaa oven ja Matkustajaehdokas tarkistaa, minne bussi menee. Kuljettaja rahastaa ja Matkustajaehdokas astuu kyytiin. Muut matkustajat istuvat takapenkillä hymyssä suin ja tuumaavat, että "Te ootte ihan hassuja."


Leikki ei ollut kaukana myöskään syntymäpäiväsankareiden (10-vuotiaat kaksostytöt) lahjoja miettiessäni. Löysin tyttösille mielestäni varsin kivan väriset raidalliset, trikoiset kaulahuivit Lindexistä ja niiden kaveriksi kudoin väreihin sopivat rannekkeet (kuvat yllä ja alla). Vielä pisteeksi I:n päälle, pienet itsetehdyt sävyihin sointuvat sydänsaippuat. Tykkään antaa lahjoja ja erityisesti miettiä, mitä kenellekin antaisin. Siitä tulee hyvä mieli itsellekin.




Kaksostyttöjen (10 v.) rannekkeet.
Malli: Ihan yksinkertainen 2o 2n suljettuna neuleena, 40 s. Oikein omasta päästä.
Lanka: 7 veljestä, pinkkiä (#276) ja turkoosia (?) omista varastoista.
Turkoosien rannekkeiden pituus 18 cm, pinkkien 13 cm.
Puikot: Sukkapuikot, 4 mm



Leikkimielellä
aion osallistua myös Outin ylipuhumana SYTYCK-kisaan. Aika selkeesti mun omin tyylini taitaa olla Satubaletti. Saapa nähdä, minkälaisiin suorituksiin joudun itseni vielä taivuttelemaan?! Ja taivunko? En ole ennen ottanut osaa tämäntyyppisiin enkä oikein minkään muunkaan tyyppisiin neulekisailuihin, joten vähän mahan pohjassa kutkuttaa ja jännittää, kuinka haasteesta selviän ja jaksanko/pääsenkö Finaaliin asti? Vai olenko ihan finaalissa jo ihan alkumetreillä? Mutta, kuten Outikin jo totesi, kilpailun säännöt ovat varsin väljät ja muutenkin rento meininki, eiköhän tästä selvitä, uteliaisuudella ja leikkimielellä!



Ja taas jaksaa hetken matkaa arjessa eteenpäin.

Leikkimieltä sinullekin!

3 kommenttia:

outi kirjoitti...

Tsempataan sitten toinen toistamme, jos meinaa mennä liian jännäksi! Kiva kun lähdit mukaan.

minttu kirjoitti...

Kiva kisa! Tsemppiä siihen :) Kivoja juttuja olet taas tehnyt.

Sirisan kirjoitti...

Outi: Jep, niin tehdään! Ilo on myös minun puolellani. ;)
Minttu: Kiitos x 2! Odotan innolla "Hollywoodiin" pääsyä ja "show":n alkamista. Mä tykkään kans kovasti sun jutuista.