Meistä tuli sinut viime joulukuussa, ehkä liiankin sinut. Kolmen pienen lapsen äitinä päiväsaikaan ei omaa aikaa tiettävästi juuri ole ja koska semmoista kuitenkin tarvitsen, otin sen illalla ja yöllä. Niinpä sitten roikuin yökaudet neule toisessa kädessä kurkkimassa kavereiden "seiniä". Väliaikaisratkaisuna varmasti ihan ok, mutta kun yhä useammin peilistä minua tervehti varsin kalpean ja väsyneen näköinen reilu kolmikymppinen nainen ja kun ukkosenikin asiasta ryhtyi huomauttelemaan, siis valvomisesta, ei seinien kurkkimisesta, kypsyin tähän päätökseen. Lisäksi keittoon on ehkä ripoteltu myös pieni ripaus mustasukkaisuutta, sellaista terveellistä sellaista, jota luultavasti lähes jokainen avionainen saattaa kokea joutuessaan jakamaan tietoisesti miehensä liian monen naispuolisen kaverin kanssa (vaikka kavereiden kerääminenhän koko homman tarkoitus tietysti onkin!). Tällä elämänkokemuksella, joka minulla itsestäni on, tiedän myöskin, että minun on valtavan vaikea lopettaa mitään kivaa ajoissa.
Tältä pohjalta päätös lähti ja vein sen loppuun asti. Loppusanat kirjoitettiin illansuussa 4.2. A.D. 2009. Sen jälkeen tyhjäsin tietoni ja suljin kirjan viimeisen kerran.
Tässä sitä nyt ollaan, ilman Facebookia ja "verkostoa"! Tänä iltana koneelle kirjautuessani ei kuitenkaan tuntunut yhtään pahalta ilman. On kuitenkin yksi kirja, johon minäkin haluan kuulua, edelleen ystävääni Kaisaa lainaten:
"Yksi kirja on, mihinkä ehdottomasti haluan kuulua edelleen ja aina. Nimittäin lifebookiin, elämänkirjaan. Siihen kirjoitetaan nimi, kun pyytää syntejään anteeksi ja Jeesusta sydämeen. Liity siihen sinäkin, ellet vielä ole." (Uusi tie, 5.2.2009: Tien poskesta, Kaisa J.)
Oma rakas vuode ja yöunet, täältä tullaan! Olen ylpeä sinusta, rakas pieni ihminen!
1 kommentti:
Vielä testaan...
Lähetä kommentti