torstai 12. maaliskuuta 2009

Kasvun ihmeitä

Laitoimme eilen illan suussa "isojen" tyttöjen kanssa paprikan siemeniä kananmunakennoihin kasvamaan. Ihan vaan kaupan paprikasta, taisi olla israelilaista sellaista, rapsuteltiin siemenet ja laitettiin multiin. Keskimmäinen, meidän kotikutoinen runonlaulajamme, laulaa luikautti niille vielä kasvulaulun, jota en saanut ihan kokonaan ylös, mutta siinä laulettiin "ihanasta vihanneksesta" ja se alkoi näin: "Toivoisin, että kasvaisitte, pienet palleroiset...".

Paprikan siemeniä munakennossa.
Ylärivi on esikoisen ja alarivi keskimmäisen. Niitä nyt sitten yritetään muistaa kastella päivittäin.


Kuopuskin kasvaa aivan silmissä. Oppi, sisukas tyttö kun on, toissailtana ryömimään, vaikka ikää on vasta reilut 6 kuukautta. Ja toimittaa "kthy, kthy" tutti suussa minkä kerkiää.

"Pois tieltä risut ja männynkävyt!"

Neulottavien mallienkin pino vain kasvaa. Niin paljon kaikkea ihanaa! Viimeisin löytö on JaanaMaa-blogin kautta Ravelrystä löytämäni Henri-nalle, joka on ehkä aivan pakko (ja nopea!) tehdä. Mutta nyt on ensin kuitenkin ihan pakko saada valmiiksi ensimmäinen Etiopian nuttu ja kuopuksen tonttutakki, joka on vielä hihoja ja napitettua nirkkoreunaa vaille!

Ensimmäinen vauvannuttu Etiopiaan loppusuoralla.
Malli: Pirkko Tuppurainen
Lanka: Novita Tennessee #526, 100 g
Puikot: Nro 4 pyöröt

Kuopuksen Tomten, edelleen kesken.

Samaan tulokseen tulin, kuin moni muukin Tomtenin tekijä, että suoraan ohjeen mukaan tehtynä hupusta olisi tullut aivan liian pieni. Huppua kuopukselle mallailin ja päädyin samaan lopputulokseen kuin Villapeikko ja neuloin huppuun 28 "ridgen" sijaan 40 "ridgeä".


Näihin kuviin, näihin tunnelmiin päätän raporttini täältä kasvun ihmeiden ääreltä.

Ei kommentteja: