Käsillä

Se on jännittävää, kuinka ihminen voi muuttua... Ja ihanaa, että niin tosiaan tapahtuu!

Minusta piti joskus tulla ympäri maailmaa matkusteleva bisnesnainen ja tänä päivänä olen hyvin kotona viihtyvä kotiäiti, joka ei viihdy lainkaan lentokoneessa, nyprää ja näprää kaikenlaista, käy elämän- ja kotitalouskoulua ihan näin kotioloissa. En ole todellakaan mikään talousihme kummassakaan merkityksessä. Kotitöistä olen pikkuhiljaa oppinut pitämään, tai jos kyse on siivoamisesta, sitä en ilmeisesti opi koskaan rakastamaan, mutta kehitystä tapahtuu koko ajan, vaikkakin ehkä hitaan puoleisesti. Toivoa siis on!

Olen entistä enemmän ruvennut arvostamaan kaikkea käsillä tekemistä, itse tehtyä ja kasvatettua. Sitä, että ihmiset näkevät vaivaa jonkin asian eteen ja käyttävät lahjojaan.


Rakkaita ruuminosia kun tässä viime aikoina olen esitellyt, täytynee rakastaa itseäänkin sen verran, että vuoroon pääsevät omat kätöseni, joista olen kovin kiitollinen. Ilman käsiä jäisi moni asia tekemättä, tai ainakin tekeminen olisi paljon vaikeampaa!


Käsillä tehtyä:


Ostimme ystävän kanssa kumpainenkin uuden ompelukoneen, kun "Oli niin hyvä tarjous!". Pitihän sitä päästä kokeilemaan ja ensitöikseni ompelin tytöille muutaman hernepussin ja pienen pussukan, ihan omasta päästä surruttelin ilman sen kummempia mittailuja ja saumojen silittämisiä. Hyvin tyypillistä minulle! Ihan kivat tuli, varsinkin kun on kivat kankaat.

Samaisen ystävän innostamana olen innostunut leipomaan. Sekin taito, jota olen aiemmin hyvin harvakseltaan harjoittanut. Tuossa oikealla elämäni ensimmäiset kokonaan itse tehdyt korvapuustit ja vasemmalla hiutaleista peltileipää, jonka reseptin löysin uusimmasta Me-lehdestä. Resepti löytyy myös netistä täältä. Olen tehnyt itseni kanssa sellaisen periaatepäätöksen, että jos ja kun vain mahdollista, teen kaiken vaalean leivän itse. Ruisleipää en ala tekemään. Se vain on niin paljon parempaa kaupasta ostettuna tai niiden tekemänä, jotka todella sen osaavat! Mutta katsotaan... Toivotaan, että leipomisinnostus kestää vielä pitkään!

Tässä jonkinasteisessa mielenhäiriössäni, jota kylläkin toivon pysyväksi, päätin myös, että ryhdyn Piltin ja Bonan kilpailijaksi ja valmistan juuri ½ vuotta täyttäneen kuopuksen pöperöt itse. Isompien tyttöjen kanssa homma meni enemmän juuri tuolle Bona/Piltti-linjalle, eikä siinä mitään, hyvää ja ravitsevaa ruokaa nekin, mutta otetaan nyt kaikki irti tästä innostuksesta niin kauan kuin intoa riittää! Rivien välistä ehkä paistaa, että olen HIUKAN skeptinen itseni suhteen, mutta kun olen jo reilut 32 vuotta itseni kanssa elänyt, en uskalla hehkuttaa liikaa, josko siinä käykin niin, että innostus taas pikkuhiljaa hiipuu. Mutta olen iloinen ja innoissani siitä mitä minulla on ja olen nyt. Ja EI, en asettele aina pöperöitä noin "kuvauksellisesti" lautaselle! ;o)

Käsillä minä tietysti myös leikin ja liekuttelen lapsia, laitan ruokaa, heilutan rättiä, halaan lapsia ja välillä ukkostakin ;o), lohdutan, niistän nenää, pesen pyllyä, nyprään ja näprään kaikenlaista. Ja kaiken liikenevän ajan neulon. Se vaan on niin kivaa!


Pienoisella ylpeydellä, lähinnä itselleni, noita kuvia esittelen. Olen siis edelleen kehityskelpoinen! Mutta se siivous... Kyllähän minä siivoan, mutta kun se järjestys säilyy niin vähän aikaa ja siivottavaa on niin paljon, ettei tiedä mistä aina aloittaisi. Enkä kyllä jaksa enkä haluakaan koko ajan luudan varressa heilua. (Olen oikeasti LAISKA!) Kun saisi kaikki ympäri taloa liehuvat tavarat järjestettyä niin, että jokaiselle olisi paikkansa, niin ehkä se siitä. Turhat tavarat kirpputorille, rikkinäiset ja kenellekään tarpeettomat kaatopaikalle jne. No, ainakin ukkoseni mielestä olen tosi hyvä tekemään pikasiivoja. ;o)

Ikävä kyllä kädet omaavat myös sellaisia ominaisuuksia kuin laiskuus, ajoittainen välinpitämättömyys, itsekkyys jne. Mutta tänään hehkutellaan!

Täällä joululaulut soi, vaikka ollaan menossa kohti kesää. Keskimmäinen on niihin erityisen mielistynyt. Gloria in excelsis deo!