Juosten

Elämä kulkee juosten eteenpäin. Ei kuitenkaan onneksi ohi. Siitä aasinsiltana uuteen "harrastukseeni". Sillä minä, joka olen aina inhonnut juoksemista, olen aloittanut ystävien innoittamana juoksukoulun. Toinen viikko menossa ja vielä tuntuu, ihmeellistä kyllä, ihan hyvältä. Lieneekö syynä loistava juoksuohjelma, joka löytyy Porin vapaa-aikaviraston sivuilta. Siinä lähdetään melkeinpä nollilta, niin ettei tällaiselta rapakuntoiselta "pikkumummoltakaan" heti usko lopu. Saamieni tietojen mukaan ko. juoksuohjelmaa seurataan kohta Japanissa asti. Hyvä Pori, hyvä me!

Haastan kaikki kaltaiseni antijuoksijat ja kaikki muutkin mukaan juoksukouluun! MP3-soitin raikumaan, hymyä huuleen ja tossua toisen eteen! Ei vaadi kovin kummoisia alkuvalmisteluita ja matkaan voi lähteä omalta kotiovelta.

Juoksuvarpaat.

Musta aukko

Meidän kotona on jonkinlainen musta aukko, joka vetää puoleensa tavaroita, joita kulloinkin etsiskelen. Niitä ei vain löydy kerta kaikkiaan mistään! Toisinaan (eikä niin toisinaankaan) se yhtäkkiä "purkaantuu" ja levittää kaikki tavarat ympäri huushollia. Olen tuskissani, kuinka minä tuon aukon taltutan?

Onko kellään muulla kokemuksia tällaisesta yliluonnollisesta ilmiöstä? Juuri nyt olen sen edessä toivoton.

Vihreäksi muuttunut musta aukko (esikoisen ikuistamana). Strange!

BTW. Tästä eteenpäin seikkailen myös toisessa arkiasu-nimisessä blogissa. Se tulee (luultavasti) olemaan enemmän kuvapainotteinen, monisanaiset ajatuksenjuoksuni sekä käden työt (toivottavasti enenevässä määrin!) kirjattakoon edelleen tänne. Tervemenoa kurkkaamaan elämäämme arkiasussa!

Häämatkalla

Olimme toissaviikonloppuna sukuloimassa pohjoisessa. Vietettiin siskon hääjuhlaa ja isän 7-kymppisiä. Naurettiin, tanssittiin, muisteltiin menneitä ja vaihdettiin kuulumisia. Pidin puheenkin itseäni viisaampaa lainaten:

Rakkaudella on monta nimeä.
Kaipaus. Kiintymys. Lohdutus.
Kärsivällisyys tai toivo, sydämellisyys tai myötätunto.
Se antaa turvallisuutta ja herättää ihastusta.
Se on sydämen värähtelyä,
joka siirtyy toiseen
hiljaista sanaa tai hellää kosketusta myöten.

Se on kuin ruukku, josta toinen juo,
kuin valo, joka saa hänen koko olonsa valoisaksi.
Kuin peili, joka näyttää miten arvokas hän on.
Se on suoja, jota sydän kaipaa,
myös vahvan, varman ja
riippumattoman ihmisen sydän.
Se auttaa askel askelelta eteenpäin
yhä uusiin ja uusiin maisemiin,
aina vain eteenpäin, tilasta tilaan.

Se auttaa meitä, ei pysymään ennallamme,
vaan muuttumaan,
kypsymään, tulemaan siksi mitä olemme.
Rakkauden lahja on siinä,
että ahtauteme ja ahdistuksemme muuttuu
suojelevaksi vapaudeksi.


Rakkaus on parantava voima,
kun sydän on särkynyt
tai omatunto haavoittunut.
Rakkaus on uudestaan alkamista, anteeksiantamista,
anteeksiannon vastaanottamista
ja luottamuksen löytämistä uudestaan.

Se näyttää: Minä ymmärrän sinua.
Se sanoo: Minä pysyn luonasi. Se sanoo: Kiitos.
Silloinkin kun suu ei puhu mitään.
Se näyttää: Ole hyvä ja auta!
Ja ottaa toisen avun vastaan.

Rakkaudella on monia teitä.
Ja kun kaikki hellät kosketukset
on suotu ja otettu vastaan, eletty ja koettu,
jäävät lopulta jäljelle kiitoksen
tai siunaamisen yksinkertaiset eleet.

Rakkaus sallii toisen mennä ja ottaa hänet jälleen vastaan.
Se jää paikoilleen, odottamaan,
ja on läsnä, kun toinen saapuu.
Se huomaa, jos toinen odottaa.
Se on taitoa antaa toiselle vapaus
hylkäämättä häntä
ja pysyä häntä lähellä loppuun saakka.



Kun katson taaksepäin, tänään
alkaessamme kävellä jo hitaammin,
kysyn itseltäni: Mikä meitä oikeastaan
on vuodesta vuoteen kantanut?
Rakkaus ensinnäkin, niin minusta näyttää.
Ei vain alkuaikojen mieletön rakkaus,
vaan yhä uudenlainen,
sehän muuntuu elämän mittaan.
Ei kukaan syntyessää kykene rakastamaan,
mutta jokainen meistä tulee tänne rakastaakseen.

"Rakkaudella on aikaa" -
niin olemme lukeneet ensimmäisestä Korinttolaiskirjeestä -
"se rakastaa syvään hengittäen.
Se on ystävällinen. Se ei vaadi mitään,
vaan ottaa rakastetun sellaisena kuin hän on.
Se ei herätä huomiota. Se ei asetu näytteille.
Se ei loukkaa. Ei hyökkää.
Se ei katkeroidu katkerasta kokemuksesta.
Se ei pidä kirjaa pahoista teoista.
Se ei iloitse vääryydestä.
Totuus saa sen iloiseksi."

Aina jokin uusi rivi tästä kirjeestä
on auttanut meitä näkemään jotakin uutta.



Mikä meitä on kantanut?
Ei rakkaus yksinään.
Eihän onnistuminen
ole pelkästään omassa varassamme,
ei se synny meidän hankkeistamme, toiveistamme,
ei omasta vaivannäöstämme ja työstämme.
Aina silloin kun jokin kasvaa,
varttuu hyväksi ja säilyy ehjänä,
puhutaan Raamatussa "siunauksesta".

Siunaus on voima, joka tulee "ylhäältä",
jostain muualta kuin omat voimamme.
Ja missä on siunausta, siellä jokin kasvaa,
kukoistaa, kypsyy.
Mitä kauemmin seuraamme maan päällä ihmisten teitä,
sitä selvemmin huomaamme:
Kaikki kohtaaminen on armoa. Kaikki onni,
kaikki löytäminen, kaikki yhdessäpysyminen,
kaikki varjelus vaaroilta ja onnettomuuksilta,
kaikki rauha on armoa.
Lahjaa. Ja me kiitämme siitä
tällä yhteisellä elämällämme.

Kun me menimme naimisiin,
isämme laski kätensä päällemme
ja sanoi meille siunauksen sanat:



Jumalan rauha olkoon teidän kanssanne.
Olkoon kotinne rakkauden ja
siunauksen paikka monille ihmisille.

Kuolleista nousseen Kristuksen voima
olkoon teissä ja vaikuttakoon
kaikessa mitä teette.

Hänen Henkensä ohjatkoon teitä.
Hän lahjoittakoon teille hyviä ajatuksia
ja puhtaan sydämen.

Jokainen päivänne todistakoon Jumalan rakkaudesta,
joka hallitsee teitä, hänen lapsiaan.
Hän johtakoon teitä armollisesti yhä lähemmäs itseään.

Hän olkoon sydämenne ja mielenne suoja
ja varjelkoon teitä hyvyydessään
iankaikkisesti."

Mikä meitä on kantanut?
Ensinnäkin rakkaus.
Ennen kaikkea Jumalan hyvyys.
Ja vielä eräs kolmaskin.



Vihkimisen hetkellä meiltä kysyttiin jotakin
ja me annoimme vastauksen.

Minulta kysyttiin:
"Tahdotko ottaa tämän vaimosi vastaan
koko sydämestäsi ja hyväksyä hänet,
pysyä häntä lähellä ilossa ja kärsimyksessä,
suojella hänen sieluaan ja ruumistaan,
tukea häntä kaikessa hädässä,
arvostaa hänen elämäänsä ja onneaan
vielä enemmän kuin omaasi
ja pysyä hänen kanssaan avioliitossa,
kunnes kuolema teidät erottaa?"
Ja samanlainen kysymys
tehtiin nuorelle vaimolleni.

Me kumpikin vastasimme vapaasta tahdostamme "kyllä"
kaikkeen, mistä oli kysymys.
Ja minusta on hyvä, että meiltä edes kerran elämässämme
kysytään kestokykyämme,
rohkeuttamme ja luotettavuuttamme.
Raamatussa ei suotta verrata meitä puihin,
tällaisiin lujasti juurtuneisiin Libanonin seetreihin.

Kolmas, joka meitä on kantanut, on luottamus.
Sen varassa "kyllä"-sanamme on yhä vieläkin voimassa.


Zink, Jörg: Rakkaus on valoa täynnä

Parantumaton haaveilija

Siinä se nyt seisoo. Mustaa valkoisella (tai siis keltaista mustalla). Luonnekuvaukseni - ja vielä melko nappiin. Jääkaapin sisällön perusteella.

Haaveilija
Paljon hyviä aikomuksia, jotka usein jäävät toteuttamatta. Satanen vetoa, että tämän henkilön menneisyydestä löytyy myös keskeneräisiä käsitöitä.

"Iso ämpärillinen turkkilaista jogurttia - haaveilen tekeväni vaikka mitä tsatsikeja, marinadeja ja muita herkkuja, mutta useimmiten purkki menee korkkaamattomana kompostiin muutamaa viikkoa viimeisen käyttöpäivän jälkeen. Ja taas ostan uuden..."

Me 8/2009, Pirkko Koivu: Paljastava jääkaappi, s. 34-35

Toimittajan mukaan "Asunnon voi stailata edustuskuntoon ja kirjahyllyn täyttää klassikoilla, mutta totuus piileksii jääkaapissa". Pitänee paikkansa!

Menneisyydestäni löytyy, totta tosiaan, keskeneräisiä käsitöitä. Alkukesä laiskisti minut täysin sillä rintamalla, mutta nyt kun illat ovat alkaneet pimenemään ja viilenemään, kutimet kutsuvat taas kummasti. Puikoilla olleet ikuisuustyöt ovat saaneet kyytiä ja valmista tulee, pikkuhiljaa. Esikoisen anipuna huivikin on jo hyvällä mallilla. Sitkeästi puran ja neulon, puran ja neulon. Pitsineuleet eivät taida olla oikein minun juttuni... Turkkilaiselle jugurtillekin ynnä muille hienoille ajatuksillekin on saattanut joskus käydä yllämainitulla tavalla. Vaikken haluaisikaan ruokaa roskiin heittää. On minussa kuitenkin myös Arkirealistin piirteitä. Vuosi vuodelta löydän itsestäni uusia, positiivisiakin piirteitä. Marjojen mehustaminen on kivaa, puutarha kutsuu, samoin neuleet. Kymmenen vuotta sitten oli aivan erilaiset kiinnostuksen kohteet. Mielenkiinnolla odotan, mitä elämä edelleen tullessaan tuo.

Oletko sinä Arkirealisti, Ruuanlaittaja, Haaveilija, Nautiskelija vai Moderni?

Puikoilla kauan ja hartaasti viihtynyt esikoisen "anipunahuivi".
Ohje: Novita Talvi 2008, Malli 14, pienempi huivi ilman hapsuja
Lanka: Novita Rose Mohair , #541
Puikot: nr 5½