Kyllä maalla on mukavaa!

24 h metsien, peltojen ja järven ympäröimänä ystävien maatilalla Etelä-Pohjanmaalla. 4 aikuista ja 7 lasta. Nurmenleikkuuta, marjanpoimintaa, perunannostoa, saunomista ja uimista, leikkimistä, traktorikyytiä, puusavottaa, grillaamista, yhdessäoloa ja seikkailemista. Miten voikin vuorokauteen mahtua noin paljon kivaa tekemistä? Lapset (ja vanhemmat) onnensa kukkuloilla.

Kyllä! Maalla ON mukavaa. Lisää kuvia ja tunnelmia täällä.

Kuuleeko Timbuktu?!

Esikoinen (2. lk) tulee koulusta yllätysvieraan kanssa. Haluaa tuoda koulukaverin kylään, ensivisiitille. Meillä on ollut lasten kanssa semmoinen sopimus, että suoraan koulusta ei tuoda ketään, vaan ensin vaihdetaan rauhassa kuulumiset, tehdään läksyt ja syödään välipala ja sitten kl 14 eteenpäin ilta on vapaa omille touhuille, kavereille ja harrastuksille. No, minä kuitenkin myönnyn vierailuun, kun en halua pitää liian tiukkaa pipoa. Voihan joskus tehdä poikkeuksia! Tekevät kiltisti läksyt yhdessä, keskimmäinen (1. lk) samoin omassa huoneessaan. Sitten se alkaa:

"Äiti, meillä ei ole mitään tekemistä!"
"No kyllä nyt teidän ikäiset tytöt tekemistä keksii! Menkää vaikka ulos!"
"Eikä, ei siellä oo mitään tekemistä, kun ei oo tramppaa!"
"No, onhan sitä paljon muutakin tekemistä!"
"Eikä oo! Me syödään välipala ja lähdetään ****:n luo!"
"Ei nyt, mehän ollaan sovittu, ettet vielä saa lähteä yksin ison kadun toiselle puolelle. Kyläilyistä sovitaan sitten erikseen kaverin vanhempien kanssa."
"No sitten me mennään koulun pihaan! Meillä jäi siellä leikki kesken."
"Ei käy, sulla on tänään lentopalloharkat, enkä päästä sua nyt minnekään kauas."
Seuraa valitusta, väsyttämistaktikointia, inttämistä ja kaikkea muuta mukavaa, jota on oikein kiva harrastaa varsinkin kaverin ensivisiitillä. Äiti yrittää pysyä rauhallisena, mutta lujana.

Keskimmäinen liittyy mukaan keskusteluun:
"Äiti, noi ei leiki mun kanssa!"
"Ei niiden koko ajan tarvikaan sun kanssa leikkiä, kyllä tytöillä on oikeus olla kahdestaan *****n huoneessa, mutta ulkona kaikkien pitää leikkiä yhdessä, koska se on kaikille yhteistä aluetta."
"No sit ne ei kyllä saa keinua mun keinussa."
"Eikös toi nyt oo vähän epäreilua? Kaikkien pitää päästä vuoron perään keinumaan."

Seuraa taas väittelyä, valitusta, vinkumista ja äiti alkaa olla aika finaalissa koko hommaan. Saada samalla kuopusta nukkumaan ja sovitella siinä välissä ja yrittää olla hermostumatta totaalisesti, vaikka tiukkaa tekee. Kerron tytöille, että minua harmittaa ja loukkaa se, että homma menee aina tämmöiseksi väittelyksi ja purnaamiseksi. Ja sanon myös, että jos ei sovintoa löydy, kaverin täytyy lähteä kotiin ja tytöt saavat jäädä kotiin rauhoittumaan.

Väsyttää ja ärsyttää, tekisi mieli lähettää lapset Timbuktuun, ilman palautusoikeutta.

No, alkaa se sovintokin sieltä kuitenkin löytyä. Päivän paineet on kai nyt purettu ja löytyy se yhteinen sävelkin sieltä, kun vähän kaivelee ja tekemistäkin löytyy kummasti. Nyt tuolla sulassa sovussa istuvat nurmikolla auringossa eväsretkellä.



Olen edelleen sitä mieltä, että äitiys on melkoinen taitolaji. Ei ole olemassa opasta, joka antaisi ohjeet tilanteeseen kuin tilanteeseen, missä löysätä, mistä pitää ehdottomasti kiinni, mistä mahdollisesti vielä tiukentaa. Kyllä minä ainakin olen näiden lasten kanssa välillä ihan ula-aalloilla.

Mutta on ne vaan silti niin kamalan ihania!

Esimakua

Huomenna se alkaa, kello 9.00 - koulu ja keskimmäisenkin koulutaival.

Otimme ekaluokkalaisen kanssa vähän esimakua tulevasta ja lähdimme esikouluun menevän ystävän ja pikkusiskon kanssa koulumatkan koekävelylle. Matka ei ole pitkä, ehkä noin 300 metriä ja enimmiltä osin varsin turvallinen, mutta matkalle osuu kuitenkin yhden vilkasliikenteisen ison kadun ylitys, jonka vuoksi en neitiä ainakaan yksin tohdi päästää matkoja vielä kulkemaan. Mutta harjoitella voi silti! Siinä samalla tuli koekäveltyä myös ystävän eskarimatka, ystävän eskari kun on aivan koulun nurkan takana.

Siellä se on!

Hyvillä mielin tyttöstäni koulutielle saattelen. Koulu on, vaikka lähiökoulu onkin, melko pieni ja rauhallinen, elävän luonnon ympäröimä ja koulun pihalla ja ympäristössä on runsaasti tilaa leikkiä ja temmeltää. Hyvä koulu, kaikin puolin.





Millaiseksi tämän lapsen koulutie muodostuu? Minä voin vain saatella ja kantaa rukouksin, mutta askeleet täytyy tyttösen itse ottaa. Näistä esimakuaskelista hän ainakin topakasti totesi: "Meni hyvin! Ei ollut ollenkaan pitkä matka!" Sillä asenteella on hyvä aloittaa!

Koulutietä kulkiessas, nalle, aina muista, ettei kadun jäätiköllä takatassut luista, ettei kynä putoa ja ettei kirja puutu, ettei kiltti opettaja syyttä suotta suutu. - Uppo-Nallen kootut runot, Uponneen kansan lauluja -

Viherpiperrystä

Olemme viettäneet pääsiäistä melko lailla sisätiloissa, kun maata kiertänyt vatsatauti löysi tiensä meillekin. Tavoilleni uskollisesti pääsiäisvalmistelut jäivät vähän viimetinkaan, ruohotkin istutettiin vasta pääsiäisviikon tiistaina. Laitettiin perinteisen rairuohon sekaan ohraa ja sokerihernettä. Kerkesivät sentään itämään pääsiäiseksi.

Sairasteluista huolimatta olemme ehtineet puuhailla kaikenlaista:


Aprillipäivänä/Kiirastorstaina vietettiin veljenvaimon, eikun siis miehen siskon syntymäpäiviä. Mansikkakakku maistui pitkästä aikaa!


Virpomaan emme päässeet, mutta meitä virvottiin senkin edestä. Täälläpäin Suomea virvotaan siis vasta pääsiäislauantaina. Se, mikä minun mielestäni on surullista, on se, että yhä enemmän trullittelu on muuttumassa mustanpuhuvaksi noita-akkameiningiksi, olenpa nähnyt yhden lapsen puetun piruksikin, "entisaikojen" iloisten, punaposkisten trullimummeleiden sijaan.


Esikoisen kanssa innostuimme istuttelemaan ruohojen ja herneenversojen lisäksi kaikenlaista muutakin. Siemenpusseista mullan alle sukelsivat kuukausimansikan, punahatun, kirsikkatomaatin, pikkuvitjan, ahkeraliisan, sarjasaipon, punapäivänkakkaran, tsinnian ja amppelipetunian siemenet (olen hamsteri myös siementen suhteen). Se on tämä petollinen kevätaurinko, joka saa mielen halajamaan jo puutarhaan. Osa siemenistä oli käynyt jo vanhaksi, mutta rohkea rokan syö, kokeillaan! Ja yritetään muistaa myös kastella ja hoitaa istutuksia...


Siemenestä kukaksi on pitkä matka. Onneksi nyt jo saa nauttia tulppaanien, narsissien, perunanarsissien ja helmililjojen kauneudesta. Ovat ihana väriläiskä niin sisällä kuin ulkokuistillakin, kunhan vain muistan nostaa ne yöksi sisälle pakkaselta turvaan.


Käsitöitäkin on tullut tehtyä. Neuloin samaisen miehen siskon nuorimmalle tyttärelle (4 ½ kk) myssyn ja lapaset. Myssy on ollut jo kuukausia valmiina, kylläkin päättelemättömänä, mutta tumput jäivät jossain vaiheessa puolitiehen ja ne nyt tikuttelin loppuun.

Myssy
Malli: "Top Down Bonnet with Anime Character by Adrian Bizilia" (Ravelry-linkki), Helloyarn.
Ohje suomeksi täältä.
Lanka: Novita Nalle.
Puikot: Sukkapuikot nr 3,5.

"Omenankukka"
Ohje Lesley Stanfieldin kirjasta "Anna kaikkien kukkien kukkia".
Lanka: Novita Nalle.
Virkkuukoukku nr 3,5.

Tumput
Malli: Oma.
Lanka: Novita Nalle.
Puikot: Sukkapuikot nr 3,5.

Lisäksi puikoilla myös mm. lyhythihainen raglanjakku vaaleanvihreästä Satu-langasta (100 % polyakryylia) kuopukselle aiemmin postaamani mekon kaveriksi. Ohjeen löysin uusimmasta Modasta (2/2010, ohje nr 35).


Ja kaikessa mukana tietysti itseoikeutettu pääsiäismaskottimme "Irma Tipunen".


Huomenna paluu arkeen, mutta "Pääsiäinen jatkua saa..."

Ekoja kertoja

Esikoinen tahtoi eilen päästä ompelemaan ensimmäistä kertaa elämässään. Niinpä ryhdyimme tuumasta toimeen. Riisipusseja piti meidän tekemän. Ensin valittiin mieleinen kangas, sitten mitattiin, leikattiin ja silitettiin. Ja sitten ompelemaan. Hyvin rauhallisesti kävi tyttöseltä ompelu, vaikkei äiti osannutkaan pitää suutaan kiinni, hermoilikin. Pyysin anteeksi. Hieno riisipussi tuli, ommeltiin toinen pikkusiskollekin.

Risto Räppääjä ja polkupyörävaras (Nordisk Film)

Meillä on lasten kanssa semmoinen sopimus, että kun menee 1. luokalle, pääsee 1. kertaa elokuviin, oikein niinkuin elokuvateatteriin. (Meillä on paljon muitakin sopimuksia, joiden solmimisesta lapset näyttävät kovasti nauttivan, mutta niistä lisää ehkä joku toinen kerta.) Talviloman kunniaksi lähdimme tuon samaisen esikoisen sekä vuotta vanhemman ystävättärensä kanssa riisipussit ommeltuamme tätä kyseistä sopimusta täyttämään. Ostimme elokuvaliput, asiaankuuluvan popparitötsän ja limskaa ja nojauduimme elokuvateatterin penkkeihin tuijottamaan uutta kotimaista lastenelokuvaa "Risto Räppääjä ja polkupyörävaras". Elokuva oli hauska ja lapset tykkäsivät. Oma rehellinen mielipiteeni on, että se ihka ensimmäinen Risto Räppääjä -elokuva oli vielä parempi.

Siinä Niilo Sipilä oli aivan loistava Ristona, energiaa ja karismaa täynnä ja erityinen suosikkini oli Rauha Räppääjä, johon jotenkin samaistun. ;o) Olinkin vähän pettynyt, kun tässä uudemmassa raidassa lapsinäyttelijät oli vaihdettu. Elokuva oli jollakin tapaa vaisumpi ja musiikkikaan ei ollut aivan yhtä mukaansatempaavaa kuin ensimmäisessä makupalassa. Lisäksi tarinassa oli muutamia kohtia, jotka jäivät hiukan mietityttämään. Risto ja Nelli käyttivät aika useassa kohtaa valkoisia valheita eteenpäin päästäkseen, mm. ambulanssikohtauksessa ja tekivät tietoisesti väärin mm. tyhjentäessään Robertille tarkoitetun tuliaisherkkukorin sisällön nassuihinsa. Ymmärrän kyllä, että juonenkulkukin ehkä vaati tiettyjä asioita ja oli elokuvassa monta hyvää ja opettavaistakin juttua, mutta esimerkiksi tuohon herkkukorikohtaukseen olisi hyvin voinut lisätä tunnustuksen ja anteeksipyynnön, jokaiselle kun sattuu mokia, mutta olisi hyvä oppia myös tunnustamaan ne ja pyytämään anteeksi, pienissäkin jutuissa. Samaa mieltä olivat neitokaiset, kun heitä elokuvan jälkeen haastattelin Hesburgerin hampurilaisaterian äärellä. Joka tapauksessa "Risto Räppääjä ja polkupyörävaras" oli mielestäni varsin hauska ja monipuolinen paketti. Suosittelen.

Tänään esikoinen pakkasi makuupussin ja muut tarvittavat kimpsut ja kampsut kassiin ja lähti, yllätys, yllätys, ensimmäistä kertaa yksin kahden yön pituiselle seurakunnan tyttöleirille muutaman kymmenen kilometrin päässä sijaitsevaan leirikeskukseen. Perinne jatkuu. Olin itsekin 6-vuotias kun ensimmäisen kerran lähdin yksin leireilemään ja olen aina ollut ja olen edelleenkin aina into piukassa leirille ja yökylään lähdössä. Niinpä ajatus leirille lähdöstä oli sekä tyttären että äidin mielestä mitä mainioin ja minullekin lähes itsestään selvää, että kyllä tyttö pärjää, kunnes tänä aamuna pikku hiljaa herätessäni tajusin, että minua jännittää aivan valtavasti. Lähettää oma esikoinen ensimmäistä kertaa yksin maailmaan (okei, valvottuihin leiriolosuhteisiin), kuinkahan se osaa laittaa lakanat sänkyyn ja saakohan se kavereita ja onkohan sillä kivaa ja mitähän jos sille tulee koti-ikävä eikä sillä ole omaa kännykkää? Tytär oli kuitenkin tyynen rauhallinen ja itsevarmuutta täynnä. Ei siinä äidin auttanut hötkyillä. Niinpä sitten puolen päivän jälkeen saatoin tyttären n. 90 muun tytön vanhempien kanssa linja-autolle ja sinne läksivät, tuulen ja tuiskun keskelle, leirielämää viettämään. Vähän välillä sydänalasta ottaa, mutta sillai mukavasti. Jännittää olla ekakertalaisen äiti.

Elämä ei ole hassumpaa...

Kevättä rinnassa

Lapset häärivät innoissaan lapioiden kanssa pihamaalla ja kertovat keskimmäisen sanoja lainatakseni kaivavansa "kevättä esiin". Huomaan, että minunkin rintaani kevät hiljalleen hiipii, mutta vaikutus on jotenkin nurinkurinen. Luulisi, että kun valo lisääntyy ja päivät pitenevät, piristyisi, mutta sen sijaan tuntuukin, että kevätväsymys on saamassa minusta vallan. Ilmassa on vähän sellaista tappiomielialaa ja sen selättämiseksi olenkin tarttunut entistä useammin kutimiin ja ompelukoneeseen ja surautellut/suihkinut jotakin uutta ja kivaa omaksi ja toisten iloksi.

Hello Kitty -kassi keskimmäisen ystävälle 6-vuotislahjaksi.
Ohje: Suuri Käsityö 6-7/2007, s. 45.
Krumeluurit omasta päästä, muuten orjallisesti ohjetta noudattaen.
Malli: Teija Kolehmainen.
Tarvikkeet: Ikean paksu puuvillainen kangaspalan jämä, punaista ja viininpunaista puuvillapitsiä, Hello Kitty -silityskuva H&M:stä, lakanakangasta, aniliininpunaista ompelulankaa. Kaikki tarvikkeet omista kätköistä.

Rinsessapussi samaisen keskimmäisen toiselle 6-vuotiaalle ystävälle.
Ohje: Suuri Käsityö 9/2006, nr 19 "Kuukauden kassi".
Koristelin vähän pitsillä, nauhalla ja ballerinakuvalla, että tuli rinsessaisempi.
Malli: Meri Tuuli Laine
Tarvikkeet: Lilaa lakanakangasta, valkoista ompelulankaa, tukikangasta, valkoista joustopitsiä, vaaleanpunavalkoruudullista nauhaa sekä Maarit Ailion piirtämä ballerinaprinsessa-painokuva viime viikonlopun Kädentaitomessuilta.

Ompelukset olen tehnyt lähinnä omissa nurkissa pyörineistä tarvikkeista. Ihan lähiaikoina on valmistunut/valmistumassa myös hame keskimmäiselle ja froteehaalarit tutun pojalle. Niistä juttua myöhemmin, ehkä.

Lasin läpi

Pidämme sairastupaa. Kuopuksella on 39,2 kuumetta, nenä vuotaa ja yskittää. Veto pois. Suurimman osan päivää saamme ihailla lumista talvimaisemaa siis vain lasin läpi. Nautin tästä valosta!

Aina hetkittäin neulon. Olen opetellut käyttämään kaikki liikenevät hetket hyväksi. Neulon muutaman silmukan seisten keittiössä hääriessäni, välillä istahdan hetkeksi nojatuoliin kutimien kanssa, kurkkaan nettiin, luen satuja, sylittelen pikku potilasta. Muuten en jaksa. Arkista aherrusta.

Puikoilla joustinliivi esikoiselle.
Ohje Novita Kevät 2010 -lehdestä (malli nr 91), lankana Freedom Spirit by Twilleys of Stamford, #513.

Puolen päivän tienoilla pikkuisen päiväunien aikaan pääsen hetkeksi eskarista kotiutuneen keskimmäisen kanssa ulos lumitöitä tekemään. Nappaan kameran taskuun ja siinä samalla vähän kuvailen - kauneutta arjen roson keskellä. Sitä mikä minun silmissäni on kaunista. Mieltäni ilahuttaa erityisesti anopin tekemä jäämobile.
















Käydään tanssitunnilla (tyttöjen). Hoidetaan pikaisesti asioita.

Saatellaan mies matkaan.

Katsellaan esikoisen vauvakuvia ja valitaan niistä sopiva kouluun vietäväksi.


Hiljainen talo. Sylissä nukkuu pieni potilas.

"Sillä nyt me näemme kuin kuvastimessa, arvoituksen tavoin, mutta silloin kasvoista kasvoihin; nyt minä tunnen vajavaisesti, mutta silloin minä olen tunteva täydellisesti, niinkuin minut itsenikin täydellisesti tunnetaan." (Raamattu, 1. Kor. 12:13)

Pakkanen - siitä suomalaiset tykkää...

Pakkanen - siitä suomalaiset tykkää
Pakkanen - kuljetaan nenät huurussa
Pakkanen...
(Papu ja Pojat: Helle)

Täna aamuna herätessä mittari näytti 26,4 astetta pakkasta ja kylmävesiputki oli jäässä. Taitaa olla tämäntalvinen pakkasennätys näillä leveysasteilla. No, putki saatiin onneksi sulatettua ja vesi virtaa taas! Kuusamon lentoasemalla oli kuulemma mitattu koko Suomen pakkasennätys, -36,9 astetta selsiusta. Oikein kunnollinen suomitalvi siis!

Aamulla kaivoin komeron nurkasta esiin untuvatakkini ja pakkasin itseni ja esikoisen kunnollisen toppa/myssy/huivi/villasukka-kerroksen alle ja niine hyvinemme lähdimme marssimaan koulua kohti. Pakkaslumi narskui mukavasti jalkojen alla, nenänpäätä ja poskia kirveli ja kaulaliina oli hetkessä pieniä jääkiteitä täynnä, kun siinä kaksin kuljimme aamuhämärässä lumista maisemaa ihaillen.

Nyt on ihana käpertyä sohvan nurkkaan takkatulta katselemaan ja lämmittelemään, lukemaan hyvää satukirjaa nuoremmille ja neuloa välillä pätkä ystävän noroista "Lacy Baktus" -huivia. Pyykkikone rullaa ja mielessä ovat 6-vuotiaan keskimmäisen huomiset kutsut kuninkaallisille ystävilleen.

Iltapäivällä tehdään esikoisen lempiruokaa "klasagnea" ja siivotaan.

Että tämmöinen pakkaspäivä!

Puikoilla noroinen Lacy Baktus by Terhi Muinonen.

Superäidin muotokuva

Olen ollut hiljaa pitkän aikaa. Olisi ollut paljonkin kirjoitettavaa, mutta en vain ole jaksanut.

Äitiyttä ja naiseutta täällä mietin. Mietin...

Millaista olisi olla superäiti?

Sellainen pullantuoksuinen superäiti,
jolla on koti ja lapset järjestyksessä,
ruoka aina tismalleen oikealla kellonlyömällä pöydässä.

Äiti, joka laittaa aina ja kaikessa lapsen edun oman etunsa edelle,
pitää päänsä selvänä (en puhu nyt alkoholista enkä huumeista - vaikka toki niistäkin),
toimii järjestelmällisesti,
pitää huolta ystävyyssuhteistaan - niin ja kauneudestaan.

Äiti, jonka puutarha ja parisuhde kukoistaa,
jonka jouluvalmistelut ovat hyvässä käynnissä jo ennen 1. adventtia
ja jouluun laskeutuminen on vain rauhallista loppusilauksen tekoa ja rauhoittumista.

Äiti, jonka itsetehdyt lahjat ovat valmiita hyvissä ajoin ennen juhlapäiviä ja
paniikkisiivot juuri ennen vieraiden tuloa ovat muisto vain!

Äiti, jonka koti on kaunis, siisti ja aistillinen,
koti, jossa oma ja vieraan silmä lepää
ja jossa lapsilla on kuitenkin vapaus olla ja leikkiä,
keksiä ja tehdä.

Äiti, jonka pyykkivuori ei ole koskaan yhtä pyykkikoria korkeampi,
ja joka jaksaa eläytyä leikkeihin
eikä pää pyöri jo seuraavassa "kotitehtävässä".

Äiti, joka osaa laittaa asiat tärkeysjärjestykseen,
aina ja joka paikassa.


Tiedän, täydellistä ihmistä tai äitiä ei ole. Mutta jos edes jollain osa-alueella voisi täydellistyä, ainakin vähäsen. Vaikka, kyllä kai minun epätäydellinen rakkautenikin riittää.

"Minun armossani on sinulle kyllin; sillä minun voimani tulee täydelliseksi heikkoudessa."

sanoo Jeesus. (2. Kor. 12:9; Raamattu, v. 1938 käännös)

Siihen uskon - ja kehityskelpoisuuteen. Toivossa on hyvä elää!

Hyvää, onnellista ja siunattua Uutta Vuotta!

Kuvassa "askartelemani" enkelihyasintti.

PSST. Vaihdamme vuotta rakettien räiskeessä syntynyttä 6-vuotiasta keskimmäistämme juhlien.

Hyvä huono parempi

Löysin netissä seikkaillessani mahtavan ajatuksen, jonka haluan jakaa erityisesti kaikkien lapsellisten (sanan jokaisessa merkityksessä) ihmisten kanssa:

Vanhemmuudesta: ”Miten tullaan hyväksi isäksi tai hyväksi äidiksi? Tulemalla huonoksi isäksi ja huonoksi äidiksi. Kun ihminen tajuaa olevansa huono isä tai huono äiti, tilanne on hyvä. Kun vanhempi miettii tällaisia, se on merkki siitä, että hän on hyvä äiti tai isä, sillä huonot eivät edes mieti koko kysymystä. Anna itsellesi lupa olla huono isä tai huono äiti. Ei sillä ole väliä, että et osaa välillä kommunikoida, puhua ja ratkoa kaikkia ongelmia. Ei se mitään, että välillä suutut, väsyt ja ajattelet, että ei tästä mitään tule. Sinulla on lupa nukkua pitkään, kuorsata, lihoa, huutaa, suuttua, unohtaa asioita, polttaa ruoka pohjaan, laittaa väärät astiat tiskikoneeseen, ostaa kaupasta väärää ruokaa, röhöttää sohvalla ja antaa itsestäsi juuri sellainen kuva kuin oletkin. Nyt tarvitaan uusi pro huono isä ja pro huono äiti-liike, jossa vanhempia suojellaan kriisiavun tarjoajilta, sielunkaivelijoilta ja telaketjukallonkutistajilta, jotka jyräävät isät ja äidit. Isä ja äiti eivät saa olla edes huonoja isiä ja huonoja äitejä, vaikka juuri se olisi lapsen suojelemista. Juuri siinä olisi mukana lapsen näkökulma.”

Kiitos, Teuvo V. Riikonen! Pelastit päiväni!

Pala lapsuutta

Esikoisen viimeinen eskariaamu.



Rinnassa sekä ylpeyttä että haikeutta. Yksi vaihe lapsuudesta on väistämättä ohi.

Yksinään lentämään
ei kukaan opi ikänään
vaan yhdessä voi leikkiä
ja keksiä ja viljellä
ja rakentaa ja tavoittaa
melkein vaikka pilviä
yllä maan ja päällä pään
Linnunrataa liidellään.

-Kaarina Helakisa-

Pääsiäisriemua!

Hän on ylösnoussut!