Aikaansaannoksia

Kiirettä. Pimeää. Sairastelua. Väsymystä. Yksinäisyyttä. Äitinä olemisen onnea, kohtaamisia, tekemisen meininkiä, ystävyyttä, vapautta, hyvää mieltä ja hauskoja hetkiä. Paljon kaikenlaista, iloista ja vähemmän iloista. Tätä kaikkea on viime viikkoihin mahtunut.

Tänään olen ottanut rennosti. Hakenut kaksi vanhinta Neitiä leiriltä, syönyt Miehen valmistaman herkullisen päivällisen, seurannut hymyssäsuin Miehen ja Lasten pipareiden leivontaa, käynnistänyt joulupajaa Lasten kanssa, askaroinut koruja puuhelmistä, ommellut huopasydänheijastinta, päätellyt ja viimeistellyt useamman pitkään käsittelyä odottaneen neuleen, kuvannut neuleiden uusia, onnellisia omistajia, juonut glögiä ja syönyt pipareita.

Anipunahuivi ja rannekkeet esikoiselle.

Jo vuoden päivät valmiina ollut kolmiohuivi sai vihdoin tyttären toivomat hapsut reunoihinsa.
Ohje: Novita Talvi 2008, Malli 14 (pienempi huivi)
Lanka: Novita Rose Mohair #541, n. 150 g
Puikot: Nro 5½

Rannekkeet ehtivät olla jo tovin toista peukaloa vaille.
Neuloin ne Suuri Käsityö -lehden (8/2010) mallia 14 mukaellen.
Lanka: Garnstudio Drops Fabel #672, vajaa 100 g
Koko: Lapsi (8 vuotta)
Sukkapuikot: Nro 3

Keskimmäisen vihreä myssykkä.

Ohje: Novita Syksy 2010, Malli 26
Lanka: Novita Rose Mohair #337, n. 30 g
Sukkapuikot: Nro 6

Korukokeiluja ja sydänheijastin.

Pujottelin puuhelmiä harmaaseen trikookuteeseen ja vaaleanpunaiseen koristenauhaan, solmu joka väliin ja rusetti päälle. Ihan kivat tuli! Villasydämen tein neulahuovuttamalla ja siihen sitten kiinnitin heijastinsydämen tikkipistoilla käsin ommellen, keltaisella langalla.

Kaikenlaista pientä kivaa tovin kestäneen tekemättömyystauon jälkeen.

Mutta yksi asia minua vaivaa aivan kamalasti. Nimittäin SYTYCK! Arvatkaa vaan myöhästyikö meikäläinen lähdöstä ja täällä vasta kömpii tanssilattiaa kohti, kun toiset ovat jo täysin tanssin pyörteissä. No, ei se auta, täältä tämä yksi pieni ankanpoikanenkin kipittää vaivihkaa tanssilattialle joutsenten joukkoon jossain sopivassa välissä, kun se kauan kaivattu ja etsitty tanssinutun malli vihdoin löytyy.

Kuulemisiin!

Hätääntynyt talitintti

Kuva: Reino Toivanen
http://www.telemail.fi/reino.toivanen/kuvagalleria/kuvagalleria/slides/talitintti.html

Toimenkuvani reissumiehen vaimona, äitinä, rakastajattarena (sen saman reissumiehen), taloudenhoitajana, talonmiehenä, autonkuljettajana, kylvettäjänä, sairaanhoitajana, kyyneltenkuivaajana jne. jne. laajenee entisestään. Tänä aamuna sain lisätä "meriittilistaani" yhden uuden tehtävän: eläintenpelastaja, tai tässä tapauksessa eläimen, koska pelastettavia oli vain yksi.

Tuuletusikkunan hyttysverkon pienestä reiästä itsensä sisälle änkenyt hätääntynyt talitintti.

Olimme keskimmäisen ja kuopuksen kanssa viittä vaille valmiina kouluun lähtöön, kun pinkaisin vielä viime tingassa yläkertaan hakemaan jotain. Ylätasanteelle päästyäni ihmettelin vaimeaa piipitystä, jonka paikallistin keskimmäisen huoneeseen ja oven avattuani tapasin pienen suin päin ympäri huonetta räpiköivän taltintin, joka yritti epätoivoisesti päästä takaisin vapauteen. Kaveri tsemppasi ikkunan ulkopuolella. Ei muuta kuin ovi äkkiä kiinni ja pelastustoimiin! Hyttysverkko on melko lailla kiinteä, joten sitä kautta tinttiä en olisi ulos saanut, koskapa hätäännyksissään lintunen ei varmastikaan olisi enää osannut sisääntuloreittiään käyttää. Ei auttanut muu kuin lähteä etsimään ikkuna-avainta, joka ei tietenkään ollut siellä missä sen pitäisi olla, joten suuntasin miekkosen työkalupakille ja kaivoin sieltä järeimmän talttapääruuvimeisselin, jonka löysin ja marssin takaisin yläkertaan. Se tepsi. Ison ikkunan salvat pyörähtivät auki ja raikas ulkoilma tulvahti huoneeseen. Avasin ikkunan sepposen selälleen ja yritin ystävällisesti jaella pelastautumisneuvoja neiti Tintille, joka oli kuitenkin ehtinyt kehittää itselleen pienoisen paniikkikohtauksen eikä meinannut millään ymmärtää pelastautumistiemerkintöjäni. Siellä se vain avuttomana istui keskimmäisen vaatekaapin päällä ja teki hätääntyneitä pyrähdyksiä ympäri huonetta. Ei auttanut muu kuin vähän säikytellä jo ennestään säikkyä lintusta ja vihdoin tintti tajusi lentää vapauteen. Ystävät ottivat lintusen iloiten vastaan.

Käyttäydyn itse monesti ihan samalla tavalla. "...olen kuin pelikaani erämaassa, olen kuin huuhkaja raunioissa. Minä olen uneton, olen kuin yksinäinen lintu katolla." (Ps. 102:7-8) Eksyn ja hätäännyn, tunnen olevani aivan yksin enkä näe pelastustietä. Tietä, joka saattaa olla aivan selkeä, mutta jota en vain pysty/suostu hätäännykseltäni näkemään. Tai sitten se saattaa olla vähän piilossa, mutta löytyy kyllä, kun vain jaksan uskoa ja luottaa. Mutta Tie on olemassa, minua varten. Hengitän syvään, rukoilen, rauhoitun (ainakin yritän!) ja otan ensimmäisen haparoivan askeleen takaisin Tielle, minun tielleni.

Mielenkiintoista, mitä kaikkea pieni talitintti voi meille kertoa ja opettaa.

Pelkkä tähdenlento?

Nyt pitäisi olla rinta rottingilla matkalla Hollywoodiin. Vaan kun ei! Olin aivan varma, että löydän sopivan pitsisen kietaisuneuleen mallin muitta mutkitta Ravelrysta, Garnstudion tai Novitan sivuilta, mutta ei. Suuren Käsityön uusilta sivuiltakin kävin kaavahaun avulla mallia etsimässä, mutta ainakaan toistaiseksi ei ole vielä tärpännyt. Muutama numero on vielä tarkastamatta. Pitäkää peukkuja, että SE OIKEA löytyy! Hakusessa on siis n. 120-senttisen tanssitytölle sopivan pitsikuvioisen kietaisuboleron (pitkähihainen) ohje esim. mohair-langalle. Semmoinen herkkä ja kauniin yksinkertainen, you know. Jos ei pitsikuvioista löydy, niin joku sileäneuleinen käy oikein hyvin. Voin siihen sitten itse inspireerata jonkun kivan pitsikuvion.

Auttakaa, hyvät ihmiset!

For a dancer

She's a dancer.

Olen ottanut grand jeté:n satubaletista balettiin. SYTYCK-haasteeni on siis pitkällisen jännittämisen jälkeen selvä! Haasteeni kuuluu näin:

"Haasteesi on BALETTI. Tutustu herkän pitsin saloihin; langankiertoihin, ylivetokavennuksiin ja yhteen neulottuihin silmukoihin. Ehkä olet aina haaveillut siitä upeasta pitsihuivista?! Nyt sinulla on sopiva tilaisuus opetella uusi tekniikka, johon luultavasti jäät koukkuun :) Haasta itsesi toteuttamaan juuri sinulle sopiva pitsiprojekti!"

Täytyy sanoa, että oloni on huojentunut. Toisaalta ehkä vähän pettynytkin. Pelkäsin ja ehkä salaa toivoinkin etukäteen saavani jonkun aivan mahdottoman haasteen. Eniten pelkäsin (ja toivoin) ehkä Broadwayta tai Discoa. Heavy Metal olisi ollut myöskin melkoinen haaste, minä kun en neulekonetta omista, vaikkakin kyllä haluaisin oppia sitä käyttämään. Koreografiksi minusta ei myöskään taitaisi olla, ainakaan vielä. Lattareita olen aikoinani tanssinut ihan oikeassakin elämässä, mutta se oli silloin joskus 15 kiloa sitten. Vartalonmyötäisyys (neuleessa), pitkät sääret jne., pois ne minusta! En ole myöskään kovin taitava itsekseni laskemaan, missä kohtaa kaventaa tai lisätä, mutta ehkä sekin taito kohenee tässä matkan varrella. No joo, hyvähän se on nyt tässä jälkikäteen selitellä! Joka tapauksessa olen oikein tyytyväinen saamaani haasteeseen ja uskon jopa selviäväni siitä. (Olen joskus salaa harjoitellut.)

Itse asiassa heti haasteen luettuani minulla alkoi raksuttaa. Kuuntelen Jackson Brownen "For a dancer":ia ja ajattelen keskimmäistäni, joka tuntuu saaneen tanssin lahjan jo ihan syntymälahjana. Hänen kauniita, sulavia liikkeitään, pientä, kaunista kroppaa, joka taipuu mitä kauneimpiin asentoihin, joita hän ammentaa ties mistä. Löysin muusani! Hän innoittakoon ja auttakoon minua eteenpäin tässä haasteessa. Sen verran menninkäistä minussa edelleen kuitenkin on, että neule tulee tyttöselle itselleen. Itseni tuntien en ikinä saisi pitsineuletta valmiiksi omassa koossani jouluun mennessä ja huiviakaan en nyt halua tehdä, vaan neuleen, kietaistavan pitsiunelmaisen tanssinutun omalle pienelle tanssitytölleni. Siinä on haastetta kerrakseen, koska olen kyllä ihan taitava ja innokas neulomaan, mutta kauhean monimutkaiset ja aikaavievät pitsikuviot, päättely, kappaleiden yhdistäminen ja muut viimeistelytyöt, ne ovat minun akilleenkantapääni.

Siinä se on, minun haasteeni. Nyt ohjetta ja lankoja etsimään!

Keep a fire burning in your eye
Pay attention to the open sky
You never know what will be coming down

...

Just do the steps that you've been shown
By everyone you've ever known
Until the dance becomes your very own
No matter how close to yours another's steps have grown

In the end there is one dance you'll do alone

....

Jackson Browne: For a Dancer (1974)

Leikkimielellä

Tapahtui tänään matkalla syntymäpäiväkekkereiltä kotiin:

Äiti leikkii isin kanssa "Mennään bussilla"-leikkiä

Matkustaja (=äiti) painaa pysäytysnappia, Kuljettaja (=isi) kurvaa seuraavalle bussipysäkille ja jättää matkustajan töröttämään bussipysäkin reunaan. Kuljettaja jatkaa matkaa muiden matkustajien (=lapset) kanssa. (Tekevät pienen lenkin ja palaavat takaisin.) Matkustajaehdokas (=samainen äiti) viuhtoo bussipysäkin reunassa kyytiä peukku pystyssä, Kuljettaja jarruttaa, avaa oven ja Matkustajaehdokas tarkistaa, minne bussi menee. Kuljettaja rahastaa ja Matkustajaehdokas astuu kyytiin. Muut matkustajat istuvat takapenkillä hymyssä suin ja tuumaavat, että "Te ootte ihan hassuja."


Leikki ei ollut kaukana myöskään syntymäpäiväsankareiden (10-vuotiaat kaksostytöt) lahjoja miettiessäni. Löysin tyttösille mielestäni varsin kivan väriset raidalliset, trikoiset kaulahuivit Lindexistä ja niiden kaveriksi kudoin väreihin sopivat rannekkeet (kuvat yllä ja alla). Vielä pisteeksi I:n päälle, pienet itsetehdyt sävyihin sointuvat sydänsaippuat. Tykkään antaa lahjoja ja erityisesti miettiä, mitä kenellekin antaisin. Siitä tulee hyvä mieli itsellekin.

Kaksostyttöjen (10 v.) rannekkeet.
Malli: Ihan yksinkertainen 2o 2n suljettuna neuleena, 40 s. Oikein omasta päästä.
Lanka: 7 veljestä, pinkkiä (#276) ja turkoosia (?) omista varastoista.
Turkoosien rannekkeiden pituus 18 cm, pinkkien 13 cm.
Puikot: Sukkapuikot, 4 mm

Leikkimielellä aion osallistua myös Outin ylipuhumana SYTYCK-kisaan. Aika selkeesti mun omin tyylini taitaa olla Satubaletti. Saapa nähdä, minkälaisiin suorituksiin joudun itseni vielä taivuttelemaan?! Ja taivunko? En ole ennen ottanut osaa tämäntyyppisiin enkä oikein minkään muunkaan tyyppisiin neulekisailuihin, joten vähän mahan pohjassa kutkuttaa ja jännittää, kuinka haasteesta selviän ja jaksanko/pääsenkö Finaaliin asti? Vai olenko ihan finaalissa jo ihan alkumetreillä? Mutta, kuten Outikin jo totesi, kilpailun säännöt ovat varsin väljät ja muutenkin rento meininki, eiköhän tästä selvitä, uteliaisuudella ja leikkimielellä!



Ja taas jaksaa hetken matkaa arjessa eteenpäin.

Leikkimieltä sinullekin!

Kuuleeko Timbuktu?!

Esikoinen (2. lk) tulee koulusta yllätysvieraan kanssa. Haluaa tuoda koulukaverin kylään, ensivisiitille. Meillä on ollut lasten kanssa semmoinen sopimus, että suoraan koulusta ei tuoda ketään, vaan ensin vaihdetaan rauhassa kuulumiset, tehdään läksyt ja syödään välipala ja sitten kl 14 eteenpäin ilta on vapaa omille touhuille, kavereille ja harrastuksille. No, minä kuitenkin myönnyn vierailuun, kun en halua pitää liian tiukkaa pipoa. Voihan joskus tehdä poikkeuksia! Tekevät kiltisti läksyt yhdessä, keskimmäinen (1. lk) samoin omassa huoneessaan. Sitten se alkaa:

"Äiti, meillä ei ole mitään tekemistä!"
"No kyllä nyt teidän ikäiset tytöt tekemistä keksii! Menkää vaikka ulos!"
"Eikä, ei siellä oo mitään tekemistä, kun ei oo tramppaa!"
"No, onhan sitä paljon muutakin tekemistä!"
"Eikä oo! Me syödään välipala ja lähdetään ****:n luo!"
"Ei nyt, mehän ollaan sovittu, ettet vielä saa lähteä yksin ison kadun toiselle puolelle. Kyläilyistä sovitaan sitten erikseen kaverin vanhempien kanssa."
"No sitten me mennään koulun pihaan! Meillä jäi siellä leikki kesken."
"Ei käy, sulla on tänään lentopalloharkat, enkä päästä sua nyt minnekään kauas."
Seuraa valitusta, väsyttämistaktikointia, inttämistä ja kaikkea muuta mukavaa, jota on oikein kiva harrastaa varsinkin kaverin ensivisiitillä. Äiti yrittää pysyä rauhallisena, mutta lujana.

Keskimmäinen liittyy mukaan keskusteluun:
"Äiti, noi ei leiki mun kanssa!"
"Ei niiden koko ajan tarvikaan sun kanssa leikkiä, kyllä tytöillä on oikeus olla kahdestaan *****n huoneessa, mutta ulkona kaikkien pitää leikkiä yhdessä, koska se on kaikille yhteistä aluetta."
"No sit ne ei kyllä saa keinua mun keinussa."
"Eikös toi nyt oo vähän epäreilua? Kaikkien pitää päästä vuoron perään keinumaan."

Seuraa taas väittelyä, valitusta, vinkumista ja äiti alkaa olla aika finaalissa koko hommaan. Saada samalla kuopusta nukkumaan ja sovitella siinä välissä ja yrittää olla hermostumatta totaalisesti, vaikka tiukkaa tekee. Kerron tytöille, että minua harmittaa ja loukkaa se, että homma menee aina tämmöiseksi väittelyksi ja purnaamiseksi. Ja sanon myös, että jos ei sovintoa löydy, kaverin täytyy lähteä kotiin ja tytöt saavat jäädä kotiin rauhoittumaan.

Väsyttää ja ärsyttää, tekisi mieli lähettää lapset Timbuktuun, ilman palautusoikeutta.

No, alkaa se sovintokin sieltä kuitenkin löytyä. Päivän paineet on kai nyt purettu ja löytyy se yhteinen sävelkin sieltä, kun vähän kaivelee ja tekemistäkin löytyy kummasti. Nyt tuolla sulassa sovussa istuvat nurmikolla auringossa eväsretkellä.



Olen edelleen sitä mieltä, että äitiys on melkoinen taitolaji. Ei ole olemassa opasta, joka antaisi ohjeet tilanteeseen kuin tilanteeseen, missä löysätä, mistä pitää ehdottomasti kiinni, mistä mahdollisesti vielä tiukentaa. Kyllä minä ainakin olen näiden lasten kanssa välillä ihan ula-aalloilla.

Mutta on ne vaan silti niin kamalan ihania!

"Syötävän hyviä" saippuoita

Minttumaan Mintun blogissa http://sopulisiankantaa.vuodatus.net on menossa tosi kiva kilpailu tai oikeastaan kaksikin. Palkintona Minttumaan kauniita tuotteita, ihania käsintehtyjä saippuoita ynnä muuta ihanaa. Pääset tutustumaan tuotteisiin ja osallistumaan kilpailuun klikkaamalla ao. kuvaa.

Esimakua

Huomenna se alkaa, kello 9.00 - koulu ja keskimmäisenkin koulutaival.

Otimme ekaluokkalaisen kanssa vähän esimakua tulevasta ja lähdimme esikouluun menevän ystävän ja pikkusiskon kanssa koulumatkan koekävelylle. Matka ei ole pitkä, ehkä noin 300 metriä ja enimmiltä osin varsin turvallinen, mutta matkalle osuu kuitenkin yhden vilkasliikenteisen ison kadun ylitys, jonka vuoksi en neitiä ainakaan yksin tohdi päästää matkoja vielä kulkemaan. Mutta harjoitella voi silti! Siinä samalla tuli koekäveltyä myös ystävän eskarimatka, ystävän eskari kun on aivan koulun nurkan takana.

Siellä se on!

Hyvillä mielin tyttöstäni koulutielle saattelen. Koulu on, vaikka lähiökoulu onkin, melko pieni ja rauhallinen, elävän luonnon ympäröimä ja koulun pihalla ja ympäristössä on runsaasti tilaa leikkiä ja temmeltää. Hyvä koulu, kaikin puolin.





Millaiseksi tämän lapsen koulutie muodostuu? Minä voin vain saatella ja kantaa rukouksin, mutta askeleet täytyy tyttösen itse ottaa. Näistä esimakuaskelista hän ainakin topakasti totesi: "Meni hyvin! Ei ollut ollenkaan pitkä matka!" Sillä asenteella on hyvä aloittaa!

Koulutietä kulkiessas, nalle, aina muista, ettei kadun jäätiköllä takatassut luista, ettei kynä putoa ja ettei kirja puutu, ettei kiltti opettaja syyttä suotta suutu. - Uppo-Nallen kootut runot, Uponneen kansan lauluja -

Paistetut vihreät tomaatit

Te vihreät jalomuotoiset palleroiseni! Olen niin ylpeä teistä. Punastumista ei (vielä) havaittavissa, mutta vointinne näyttää erinomaiselta ja vihreä värityksenne suorastaan pukee teitä.


Ruukkutomaattikaksoset, meidän kuistin ikkunalla. Olen oikeasti ylpeä ja iloinen niistä, koska yleensä tässä vaiheessa tomaatintaimeni ovat ehtineet jo ainakin katketa kerran, kuivahtaa alaosastaan ja venähtää tukikeppien ulottumattomiin ja yleensä myös pullukkaposket ovat kärsineet jonkinlaisia pintavaurioita.

Näistä kahdesta minä lupaan pitää hyvän huolen loppuun asti! Olen löytänyt kaltaiseni lyhyenlännän lajikkeen, jonka kanssa teen varmasti tuttavuutta myös ensi kesänä.

Tätä saavutusta juhlistaakseni taidankin vuokrata seuraavaksi elokuvaklassikon vuosikymmenen takaa, Paistetut vihreät tomaatit.

Hyv'yötä nyt!

Äidin kasvimaalla, raparperin alla...

...sammakolla koti oli kultainen...

On ilmoja pidellyt. Ja blogitaukoa. En ole vain kerta kaikkiaan jaksanut kirjoittaa, vaikka toki monta mainitsemisen arvoista asiaa elämässä onkin tapahtunut. Josko se tästä, ilmojen (ehkä) viiletessä.

Kesä on suihkinut suhisten syksyyn, tai siis syyskesään, eihän nyt vielä syksy ole. Kesä on kulunut perheen kanssa camping-elämää viettäessä, kotia myllertäessä, uidessa, kotimaata perheen ja ystävien kanssa kiertäessä, leireillessä, puutarhassa möyriessä ja ja... Yllättävän monta kirjaakin olen tänä kesänä ehtinyt lukea. Paljon on kesään mahtunut, näin jälkikäteen ajateltuna. Olen nauttinut vapaudesta, rypenyt välillä epätoivon syövereissä, puurtanut ja mennä viipottanut. Tunteita ja tuoksuja laidasta laitaan.

On taas se aika, kun pensaat punastelevat punaherukoita ja karviaisia ja mustaherukat myhäilevät taustalla. Vähän jo mustia tänään kuopuksen kanssa auringonpaisteessa keräilin ja toissapäivänä tyhjennettiin lasten kanssa raparperipuska ja taiottiin siitä raparperimehua ja -piirakkaa. Hyvää tuli, vaikka itse kehunkin! Omenoitakin näyttäisi tulevan ihan mukavasti, vaikkakin hiukan rupisia, tämä puutarhuri kun on vähän laiskanlainen harjoittamaan minkäännäköistä tuholais- ja tautitorjuntaa.

Kuopus täyttää kuun lopulla 2 vuotta. Taidanpa järjestää neidille puutarhajuhlat itsetehdyin antimin, oman pihan tuotteilla höystettynä, jos Luoja vain ilmoja syntymäpäivälle suo. Yritän aloittaa valmistelut ajoissa, niin että juhlia olisi loppuun asti ilo tehdä ja suunnitella ja säästyisin siltä ah! niin tutulta "viime tipalta". Siis yritän.

Perennapenkkiä olen vähän laajentanut ja uudistanut. Loppukesä on siihen hyvää aikaa, kun kukkatoreilta ja -turuilta löytää perennoja aleale-hintaan. Olen löytänyt joitakin jo kauan toivelistalla pysyneitä sekä monia uusiakin tuttavuuksia, suunnitellut ja sommitellut, kääntänyt maata, tonkinut rikkaruohoja, kärrännyt multaa, istuttanut ja kastellut. Ei kukkaloisto nyt vielä niin valtavalta näytä, mutta ehkä ensi kesänä jo, kun pääsevät kukin vuorollaan kukoistamaan.





Neulonutkin olen, enemmän kuin monena muuna kesänä, hihatinta ja mohairmyssyä keskimmäiselle ja virkannut lappuja tähän ihanuuteen. Tekeleistä kuvia eetteriin sitten joskus myöhemmin.

Semmoista. Edessä vielä yksi kokonainen vuosi kotosalla pikkuneidin kanssa. Sehän vain passaa, kun keskimmäinenkin aloittaa koulutiensä puolen kuun tienoilla. Kesä siis jatkukoon!

Viherpiperrystä

Olemme viettäneet pääsiäistä melko lailla sisätiloissa, kun maata kiertänyt vatsatauti löysi tiensä meillekin. Tavoilleni uskollisesti pääsiäisvalmistelut jäivät vähän viimetinkaan, ruohotkin istutettiin vasta pääsiäisviikon tiistaina. Laitettiin perinteisen rairuohon sekaan ohraa ja sokerihernettä. Kerkesivät sentään itämään pääsiäiseksi.

Sairasteluista huolimatta olemme ehtineet puuhailla kaikenlaista:


Aprillipäivänä/Kiirastorstaina vietettiin veljenvaimon, eikun siis miehen siskon syntymäpäiviä. Mansikkakakku maistui pitkästä aikaa!


Virpomaan emme päässeet, mutta meitä virvottiin senkin edestä. Täälläpäin Suomea virvotaan siis vasta pääsiäislauantaina. Se, mikä minun mielestäni on surullista, on se, että yhä enemmän trullittelu on muuttumassa mustanpuhuvaksi noita-akkameiningiksi, olenpa nähnyt yhden lapsen puetun piruksikin, "entisaikojen" iloisten, punaposkisten trullimummeleiden sijaan.


Esikoisen kanssa innostuimme istuttelemaan ruohojen ja herneenversojen lisäksi kaikenlaista muutakin. Siemenpusseista mullan alle sukelsivat kuukausimansikan, punahatun, kirsikkatomaatin, pikkuvitjan, ahkeraliisan, sarjasaipon, punapäivänkakkaran, tsinnian ja amppelipetunian siemenet (olen hamsteri myös siementen suhteen). Se on tämä petollinen kevätaurinko, joka saa mielen halajamaan jo puutarhaan. Osa siemenistä oli käynyt jo vanhaksi, mutta rohkea rokan syö, kokeillaan! Ja yritetään muistaa myös kastella ja hoitaa istutuksia...


Siemenestä kukaksi on pitkä matka. Onneksi nyt jo saa nauttia tulppaanien, narsissien, perunanarsissien ja helmililjojen kauneudesta. Ovat ihana väriläiskä niin sisällä kuin ulkokuistillakin, kunhan vain muistan nostaa ne yöksi sisälle pakkaselta turvaan.


Käsitöitäkin on tullut tehtyä. Neuloin samaisen miehen siskon nuorimmalle tyttärelle (4 ½ kk) myssyn ja lapaset. Myssy on ollut jo kuukausia valmiina, kylläkin päättelemättömänä, mutta tumput jäivät jossain vaiheessa puolitiehen ja ne nyt tikuttelin loppuun.

Myssy
Malli: "Top Down Bonnet with Anime Character by Adrian Bizilia" (Ravelry-linkki), Helloyarn.
Ohje suomeksi täältä.
Lanka: Novita Nalle.
Puikot: Sukkapuikot nr 3,5.

"Omenankukka"
Ohje Lesley Stanfieldin kirjasta "Anna kaikkien kukkien kukkia".
Lanka: Novita Nalle.
Virkkuukoukku nr 3,5.

Tumput
Malli: Oma.
Lanka: Novita Nalle.
Puikot: Sukkapuikot nr 3,5.

Lisäksi puikoilla myös mm. lyhythihainen raglanjakku vaaleanvihreästä Satu-langasta (100 % polyakryylia) kuopukselle aiemmin postaamani mekon kaveriksi. Ohjeen löysin uusimmasta Modasta (2/2010, ohje nr 35).


Ja kaikessa mukana tietysti itseoikeutettu pääsiäismaskottimme "Irma Tipunen".


Huomenna paluu arkeen, mutta "Pääsiäinen jatkua saa..."

Yhdennäköisyyttä(kö?)

Vaahteramäen Annika haastoi blogissaan mukaan muistuttamisleikkiin. Muistui samassa mieleen, että joku minulle tuntemattomaksi jäänyt mieshenkilö (oletan?!), nimimerkki "Lähes anonyymi", aikoinaan jätti meidän perheen kotisivujen vieraskirjaan tällaisen viestin (osoitettu miehelleni, hiukan sensuroitu :o)

Kaikessa rauhassa etsin hyvää ja halpaa sukelluslamppua netistä ja sitten törmäsin tähän sivuun....

No joka tapauksessa oot menny Christina Applegaten kanssa naimisiin.

Mitä eroa, ei mitään.

Viestin lopussa oli linkki näihin kuviin:

Joten kai minä sitten muistutan Christina Applegatea, tai ainakin muistutin melkein 13 vuotta ja 15 kiloa sitten. (Esikoinen tässä vieressä kyllä sanoo, ettei meissä ole mitään yhdennäköisyyttä.)

Voi, onko siitä jo niin kauan?!

Juuri nyt

KAIPAAN.

Kauneutta.
Erityisyyttä ja merkityksellisyyttä.
Sitä jotain.

Vaikka minullahan on se jokin ja kaikki,
tässä ja nyt.

Ehkä sittenkin, kaikkein eniten,
TAITOA NÄHDÄ.

Maata näkyvissä!

Kevät tulee tiputtaen, tip, tip, tip! Naapurin katolta tuli lumet rytisten alas ja lumi sulaa ennätysvauhtia. Aurinko se vaan töitä tekee. Lumen kinostama pihamaakin paljasteli jo paljaita kohtia pihatieltä. Maata näkyvissä! Ihan vähän mieli haikailee jo puutarhajuttujen perään; mitä sitä istuttaisi, miten järkevästi aloittaisi pihaprojektit tänä vuonna? Niin ettei jää sitten puolitiehen...


Kun kerran alkuun pääsin, tässä jatkoa antikvariaattihankinnoilleni... Toinen löytämäni kirja on monessa muussakin blogissa esillä ollut Eva Näslundin ja Barbro Hansingin tekemä "ompelen lapselleni" -kirja vuodelta 1972. Sain kirjan tosi halvalla (3 €), koskapa siinä ei ollut enää mukana kaavoja. Siksipä etsintäkuulutankin nurkissa pyörivät ylimääräiset kaavanne tai mahdollisesti niiden kopiot. Olisin enemmän kuin onnellinen, jos jostain semmoiset löytyisi pientä korvausta vastaan!


Kirja on ollut minulla aiemmin kirjastosta lainassa ja olen itse asiassa tehnytkin kirjan ohjeilla viime syksyn / tämän kevään aikana ompelukurssilla haalarit naapurin 2-vuotiaalle pikkumiehelle kirjan ohjeita mukaellen. Laitanpa niistä pienen kollaasin tähän nyt, kun en ole aiemmin täällä ehtinyt niistä mitään mainitsemaan.

Puuha-Peten haalarit.
Teimme äitinsä kanssa oravannahkakauppoja, minä tein elämäni ensimmäiset haalarit ja äitinsä leikkasi tukkani. Rahaa ei vaihdettu, mutta molemmat saivat hyvän mielen. Sitä pitäisi harrastaa useamminkin!
Ruskea kangas on kai jotain velourin/joustofroteen sekoitusta äitini kätköistä 70-80 -luvun vaihteesta. Napit Tilkku-Sadusta, vihreä velour ja resori Eurokankaasta.

Valo voittaa

Oi, mitkä talvilomakelit! Alkuviikosta tuuli ja tuiversi ja lunta tuli lisää, lisää ja vielä vähän lisää. Mutta sitten aurinko puuttui peliin, työnsi lumisateen ja tuiskutuulet jonnekin kauas pois ja on jo parin päivän ajan helottanut täydeltä taivaalta. Loistava keli ulkoilla. Eilen käytiin ystävän ja isompien lapsukaisten kanssa luistelemassa. Yritin kovasti harjoitella jarrutuksia, mutta huomaan, että minusta on tullut ylivarovainen, tasapaino on vähän hakusessa ja lapsuusajan notkeus on jonnekin kauas taakse jäänyttä aikaa. Mutta ihan kiva oli "liidellä" ympäri jäärataa ja verestää muistoja, ottaa kisaa ja hyppiä kilpaa vauhdista luistinradan lumipenkkoihin.

Tänään pääsin ensimmäistä kertaa tänä talvena suksillekin. Suksimme tyttöjen kanssa metsän halki umpihangessa läheiselle golfkentälle. Edellämme siinä kohtaa missä latu yleensä menee kulki isot tassun jäljet. Mielikuvitus lähti tietysti heti laukkaamaan. Täälläpäin on nähty susi ja karhukin on joskus seikkaillut takametsissä. Mutta rohkeasti vain hiihtelimme eteenpäin, koska matka ei ollut pitkä. Aurinko paistoi valkoisille hangille ja etenimme tällaiselle rapakuntoiselle sopivaa mateluvauhtia eteenpäin.


Oikein nautinnollista! Ladulla kului aika kuin siivillä. Kotiin palattiin n. 2 ½ tunnin hiihtorupeaman jälkeen ja uteliaana käväisin netistä kurkkaamassa suden ja karhun jälkiä. Enpä oikein tiedä, ehkä se olikin vain yksinään kuljeksimaan lähtenyt koira, joka jälkensä oli lumeen jättänyt.


Valo ja kirkkaus ovat saaneet myös ompeluinnon syttymään. Tähän asti se on palanut vähän säästöliekillä. Löysin tässä päivänä muutamana antikvariaatista pari kivaa 60-70-luvun käsityökirjaa ja pakkohan niiden ohjeita oli päästä vähän kokeilemaan. Ensimmäisenä kokeiluun pääsi Christina Hedberg-Molinin vuonna 1967 tekemä kirja "Vi syr åt småbarnen", josta löytyi vaikka kuinka monta ihanaa lastenvaatekaavaa 1-5 -vuotiaille. Tuolle ajalle ominaisesti kaikki mekot ovat minimallia, niin että mekon alta vilajavat söpöt pitsipikkupöksyt.


Päädyin kokeilemaan ihan perusmekon kaavaa, ideana tehdä kesäinen juhlamekko kuopuksellemme pienillä pitsiyksityiskohdilla maustettuna. Ja siitä tuli kyllä ihan kiva, vaikka pää- ja kainaloaukkojen kanssa sainkin vähän kamppailla.

Kesäinen juhlamekko kuopukselle.

Kankaat muistaakseni Eurokankaan palalaarista.
Puuvillapitsi kirpputorilta.