Maata näkyvissä!

Kevät tulee tiputtaen, tip, tip, tip! Naapurin katolta tuli lumet rytisten alas ja lumi sulaa ennätysvauhtia. Aurinko se vaan töitä tekee. Lumen kinostama pihamaakin paljasteli jo paljaita kohtia pihatieltä. Maata näkyvissä! Ihan vähän mieli haikailee jo puutarhajuttujen perään; mitä sitä istuttaisi, miten järkevästi aloittaisi pihaprojektit tänä vuonna? Niin ettei jää sitten puolitiehen...


Kun kerran alkuun pääsin, tässä jatkoa antikvariaattihankinnoilleni... Toinen löytämäni kirja on monessa muussakin blogissa esillä ollut Eva Näslundin ja Barbro Hansingin tekemä "ompelen lapselleni" -kirja vuodelta 1972. Sain kirjan tosi halvalla (3 €), koskapa siinä ei ollut enää mukana kaavoja. Siksipä etsintäkuulutankin nurkissa pyörivät ylimääräiset kaavanne tai mahdollisesti niiden kopiot. Olisin enemmän kuin onnellinen, jos jostain semmoiset löytyisi pientä korvausta vastaan!


Kirja on ollut minulla aiemmin kirjastosta lainassa ja olen itse asiassa tehnytkin kirjan ohjeilla viime syksyn / tämän kevään aikana ompelukurssilla haalarit naapurin 2-vuotiaalle pikkumiehelle kirjan ohjeita mukaellen. Laitanpa niistä pienen kollaasin tähän nyt, kun en ole aiemmin täällä ehtinyt niistä mitään mainitsemaan.

Puuha-Peten haalarit.
Teimme äitinsä kanssa oravannahkakauppoja, minä tein elämäni ensimmäiset haalarit ja äitinsä leikkasi tukkani. Rahaa ei vaihdettu, mutta molemmat saivat hyvän mielen. Sitä pitäisi harrastaa useamminkin!
Ruskea kangas on kai jotain velourin/joustofroteen sekoitusta äitini kätköistä 70-80 -luvun vaihteesta. Napit Tilkku-Sadusta, vihreä velour ja resori Eurokankaasta.

Valo voittaa

Oi, mitkä talvilomakelit! Alkuviikosta tuuli ja tuiversi ja lunta tuli lisää, lisää ja vielä vähän lisää. Mutta sitten aurinko puuttui peliin, työnsi lumisateen ja tuiskutuulet jonnekin kauas pois ja on jo parin päivän ajan helottanut täydeltä taivaalta. Loistava keli ulkoilla. Eilen käytiin ystävän ja isompien lapsukaisten kanssa luistelemassa. Yritin kovasti harjoitella jarrutuksia, mutta huomaan, että minusta on tullut ylivarovainen, tasapaino on vähän hakusessa ja lapsuusajan notkeus on jonnekin kauas taakse jäänyttä aikaa. Mutta ihan kiva oli "liidellä" ympäri jäärataa ja verestää muistoja, ottaa kisaa ja hyppiä kilpaa vauhdista luistinradan lumipenkkoihin.

Tänään pääsin ensimmäistä kertaa tänä talvena suksillekin. Suksimme tyttöjen kanssa metsän halki umpihangessa läheiselle golfkentälle. Edellämme siinä kohtaa missä latu yleensä menee kulki isot tassun jäljet. Mielikuvitus lähti tietysti heti laukkaamaan. Täälläpäin on nähty susi ja karhukin on joskus seikkaillut takametsissä. Mutta rohkeasti vain hiihtelimme eteenpäin, koska matka ei ollut pitkä. Aurinko paistoi valkoisille hangille ja etenimme tällaiselle rapakuntoiselle sopivaa mateluvauhtia eteenpäin.


Oikein nautinnollista! Ladulla kului aika kuin siivillä. Kotiin palattiin n. 2 ½ tunnin hiihtorupeaman jälkeen ja uteliaana käväisin netistä kurkkaamassa suden ja karhun jälkiä. Enpä oikein tiedä, ehkä se olikin vain yksinään kuljeksimaan lähtenyt koira, joka jälkensä oli lumeen jättänyt.


Valo ja kirkkaus ovat saaneet myös ompeluinnon syttymään. Tähän asti se on palanut vähän säästöliekillä. Löysin tässä päivänä muutamana antikvariaatista pari kivaa 60-70-luvun käsityökirjaa ja pakkohan niiden ohjeita oli päästä vähän kokeilemaan. Ensimmäisenä kokeiluun pääsi Christina Hedberg-Molinin vuonna 1967 tekemä kirja "Vi syr åt småbarnen", josta löytyi vaikka kuinka monta ihanaa lastenvaatekaavaa 1-5 -vuotiaille. Tuolle ajalle ominaisesti kaikki mekot ovat minimallia, niin että mekon alta vilajavat söpöt pitsipikkupöksyt.


Päädyin kokeilemaan ihan perusmekon kaavaa, ideana tehdä kesäinen juhlamekko kuopuksellemme pienillä pitsiyksityiskohdilla maustettuna. Ja siitä tuli kyllä ihan kiva, vaikka pää- ja kainaloaukkojen kanssa sainkin vähän kamppailla.

Kesäinen juhlamekko kuopukselle.

Kankaat muistaakseni Eurokankaan palalaarista.
Puuvillapitsi kirpputorilta.

Ekoja kertoja

Esikoinen tahtoi eilen päästä ompelemaan ensimmäistä kertaa elämässään. Niinpä ryhdyimme tuumasta toimeen. Riisipusseja piti meidän tekemän. Ensin valittiin mieleinen kangas, sitten mitattiin, leikattiin ja silitettiin. Ja sitten ompelemaan. Hyvin rauhallisesti kävi tyttöseltä ompelu, vaikkei äiti osannutkaan pitää suutaan kiinni, hermoilikin. Pyysin anteeksi. Hieno riisipussi tuli, ommeltiin toinen pikkusiskollekin.

Risto Räppääjä ja polkupyörävaras (Nordisk Film)

Meillä on lasten kanssa semmoinen sopimus, että kun menee 1. luokalle, pääsee 1. kertaa elokuviin, oikein niinkuin elokuvateatteriin. (Meillä on paljon muitakin sopimuksia, joiden solmimisesta lapset näyttävät kovasti nauttivan, mutta niistä lisää ehkä joku toinen kerta.) Talviloman kunniaksi lähdimme tuon samaisen esikoisen sekä vuotta vanhemman ystävättärensä kanssa riisipussit ommeltuamme tätä kyseistä sopimusta täyttämään. Ostimme elokuvaliput, asiaankuuluvan popparitötsän ja limskaa ja nojauduimme elokuvateatterin penkkeihin tuijottamaan uutta kotimaista lastenelokuvaa "Risto Räppääjä ja polkupyörävaras". Elokuva oli hauska ja lapset tykkäsivät. Oma rehellinen mielipiteeni on, että se ihka ensimmäinen Risto Räppääjä -elokuva oli vielä parempi.

Siinä Niilo Sipilä oli aivan loistava Ristona, energiaa ja karismaa täynnä ja erityinen suosikkini oli Rauha Räppääjä, johon jotenkin samaistun. ;o) Olinkin vähän pettynyt, kun tässä uudemmassa raidassa lapsinäyttelijät oli vaihdettu. Elokuva oli jollakin tapaa vaisumpi ja musiikkikaan ei ollut aivan yhtä mukaansatempaavaa kuin ensimmäisessä makupalassa. Lisäksi tarinassa oli muutamia kohtia, jotka jäivät hiukan mietityttämään. Risto ja Nelli käyttivät aika useassa kohtaa valkoisia valheita eteenpäin päästäkseen, mm. ambulanssikohtauksessa ja tekivät tietoisesti väärin mm. tyhjentäessään Robertille tarkoitetun tuliaisherkkukorin sisällön nassuihinsa. Ymmärrän kyllä, että juonenkulkukin ehkä vaati tiettyjä asioita ja oli elokuvassa monta hyvää ja opettavaistakin juttua, mutta esimerkiksi tuohon herkkukorikohtaukseen olisi hyvin voinut lisätä tunnustuksen ja anteeksipyynnön, jokaiselle kun sattuu mokia, mutta olisi hyvä oppia myös tunnustamaan ne ja pyytämään anteeksi, pienissäkin jutuissa. Samaa mieltä olivat neitokaiset, kun heitä elokuvan jälkeen haastattelin Hesburgerin hampurilaisaterian äärellä. Joka tapauksessa "Risto Räppääjä ja polkupyörävaras" oli mielestäni varsin hauska ja monipuolinen paketti. Suosittelen.

Tänään esikoinen pakkasi makuupussin ja muut tarvittavat kimpsut ja kampsut kassiin ja lähti, yllätys, yllätys, ensimmäistä kertaa yksin kahden yön pituiselle seurakunnan tyttöleirille muutaman kymmenen kilometrin päässä sijaitsevaan leirikeskukseen. Perinne jatkuu. Olin itsekin 6-vuotias kun ensimmäisen kerran lähdin yksin leireilemään ja olen aina ollut ja olen edelleenkin aina into piukassa leirille ja yökylään lähdössä. Niinpä ajatus leirille lähdöstä oli sekä tyttären että äidin mielestä mitä mainioin ja minullekin lähes itsestään selvää, että kyllä tyttö pärjää, kunnes tänä aamuna pikku hiljaa herätessäni tajusin, että minua jännittää aivan valtavasti. Lähettää oma esikoinen ensimmäistä kertaa yksin maailmaan (okei, valvottuihin leiriolosuhteisiin), kuinkahan se osaa laittaa lakanat sänkyyn ja saakohan se kavereita ja onkohan sillä kivaa ja mitähän jos sille tulee koti-ikävä eikä sillä ole omaa kännykkää? Tytär oli kuitenkin tyynen rauhallinen ja itsevarmuutta täynnä. Ei siinä äidin auttanut hötkyillä. Niinpä sitten puolen päivän jälkeen saatoin tyttären n. 90 muun tytön vanhempien kanssa linja-autolle ja sinne läksivät, tuulen ja tuiskun keskelle, leirielämää viettämään. Vähän välillä sydänalasta ottaa, mutta sillai mukavasti. Jännittää olla ekakertalaisen äiti.

Elämä ei ole hassumpaa...

Kevättä rinnassa

Lapset häärivät innoissaan lapioiden kanssa pihamaalla ja kertovat keskimmäisen sanoja lainatakseni kaivavansa "kevättä esiin". Huomaan, että minunkin rintaani kevät hiljalleen hiipii, mutta vaikutus on jotenkin nurinkurinen. Luulisi, että kun valo lisääntyy ja päivät pitenevät, piristyisi, mutta sen sijaan tuntuukin, että kevätväsymys on saamassa minusta vallan. Ilmassa on vähän sellaista tappiomielialaa ja sen selättämiseksi olenkin tarttunut entistä useammin kutimiin ja ompelukoneeseen ja surautellut/suihkinut jotakin uutta ja kivaa omaksi ja toisten iloksi.

Hello Kitty -kassi keskimmäisen ystävälle 6-vuotislahjaksi.
Ohje: Suuri Käsityö 6-7/2007, s. 45.
Krumeluurit omasta päästä, muuten orjallisesti ohjetta noudattaen.
Malli: Teija Kolehmainen.
Tarvikkeet: Ikean paksu puuvillainen kangaspalan jämä, punaista ja viininpunaista puuvillapitsiä, Hello Kitty -silityskuva H&M:stä, lakanakangasta, aniliininpunaista ompelulankaa. Kaikki tarvikkeet omista kätköistä.

Rinsessapussi samaisen keskimmäisen toiselle 6-vuotiaalle ystävälle.
Ohje: Suuri Käsityö 9/2006, nr 19 "Kuukauden kassi".
Koristelin vähän pitsillä, nauhalla ja ballerinakuvalla, että tuli rinsessaisempi.
Malli: Meri Tuuli Laine
Tarvikkeet: Lilaa lakanakangasta, valkoista ompelulankaa, tukikangasta, valkoista joustopitsiä, vaaleanpunavalkoruudullista nauhaa sekä Maarit Ailion piirtämä ballerinaprinsessa-painokuva viime viikonlopun Kädentaitomessuilta.

Ompelukset olen tehnyt lähinnä omissa nurkissa pyörineistä tarvikkeista. Ihan lähiaikoina on valmistunut/valmistumassa myös hame keskimmäiselle ja froteehaalarit tutun pojalle. Niistä juttua myöhemmin, ehkä.

Haaveilen...

... siististä kodista ja sen sisustamisesta.
... kynttilöiden ja saippuan teosta.
... loru- ja hernepusseista, kaikenlaisesta pienestä itsetehdystä. Jos vielä jonain päivänä vaikka oman myyntipöydän jonnekin saisin.
... leikkimökin sisustamisesta.
... käsityöläisyydestä.
... omasta pienestä putiikista/kahvilasta.
... ulkomaanmatkasta; Siperiaan, Japaniin, Puolaan, Italiaan tai Israeliin.
... autotallin rakentamisesta (ja erityisesti siitä kesä-/vieras-/työhuoneesta, joka sen yhteyteen valmistuu).
... uusista tuulista, opiskeluista, harrastuksista tms.
... kesästä.

Täällä minä vain haaveilen. Haaveista voi tulla totta, kun vain jaksaa tehdä töitä niiden eteen. Juuri nyt en jaksa, siksi tyydyn vain haaveilemaan.

Mutta olen minä jotain saanut valmiiksikin:

Ruusupussukka ystävälle syntymäpäivälahjaksi.
Kangas: Eurokangas.

Lacy Baktus ystävälle Siperian kylmyyteen elämäni ensimmäisestä Noro-kerästä.
(Mallina keskimmäinen, joka voisi kuulemma "esitellä enemmänkin muotia".)
Malli: Terhi Montonen (Ravelry-linkki)
Lanka: Noro Kureyon Sock Yarn, #S92, vajaa kerä
Puikot: Bambuiset neulepuikot nr 3½

Käsillä

Se on jännittävää, kuinka ihminen voi muuttua... Ja ihanaa, että niin tosiaan tapahtuu!

Minusta piti joskus tulla ympäri maailmaa matkusteleva bisnesnainen ja tänä päivänä olen hyvin kotona viihtyvä kotiäiti, joka ei viihdy lainkaan lentokoneessa, nyprää ja näprää kaikenlaista, käy elämän- ja kotitalouskoulua ihan näin kotioloissa. En ole todellakaan mikään talousihme kummassakaan merkityksessä. Kotitöistä olen pikkuhiljaa oppinut pitämään, tai jos kyse on siivoamisesta, sitä en ilmeisesti opi koskaan rakastamaan, mutta kehitystä tapahtuu koko ajan, vaikkakin ehkä hitaan puoleisesti. Toivoa siis on!

Olen entistä enemmän ruvennut arvostamaan kaikkea käsillä tekemistä, itse tehtyä ja kasvatettua. Sitä, että ihmiset näkevät vaivaa jonkin asian eteen ja käyttävät lahjojaan.


Rakkaita ruuminosia kun tässä viime aikoina olen esitellyt, täytynee rakastaa itseäänkin sen verran, että vuoroon pääsevät omat kätöseni, joista olen kovin kiitollinen. Ilman käsiä jäisi moni asia tekemättä, tai ainakin tekeminen olisi paljon vaikeampaa!


Käsillä tehtyä:


Ostimme ystävän kanssa kumpainenkin uuden ompelukoneen, kun "Oli niin hyvä tarjous!". Pitihän sitä päästä kokeilemaan ja ensitöikseni ompelin tytöille muutaman hernepussin ja pienen pussukan, ihan omasta päästä surruttelin ilman sen kummempia mittailuja ja saumojen silittämisiä. Hyvin tyypillistä minulle! Ihan kivat tuli, varsinkin kun on kivat kankaat.

Samaisen ystävän innostamana olen innostunut leipomaan. Sekin taito, jota olen aiemmin hyvin harvakseltaan harjoittanut. Tuossa oikealla elämäni ensimmäiset kokonaan itse tehdyt korvapuustit ja vasemmalla hiutaleista peltileipää, jonka reseptin löysin uusimmasta Me-lehdestä. Resepti löytyy myös netistä täältä. Olen tehnyt itseni kanssa sellaisen periaatepäätöksen, että jos ja kun vain mahdollista, teen kaiken vaalean leivän itse. Ruisleipää en ala tekemään. Se vain on niin paljon parempaa kaupasta ostettuna tai niiden tekemänä, jotka todella sen osaavat! Mutta katsotaan... Toivotaan, että leipomisinnostus kestää vielä pitkään!

Tässä jonkinasteisessa mielenhäiriössäni, jota kylläkin toivon pysyväksi, päätin myös, että ryhdyn Piltin ja Bonan kilpailijaksi ja valmistan juuri ½ vuotta täyttäneen kuopuksen pöperöt itse. Isompien tyttöjen kanssa homma meni enemmän juuri tuolle Bona/Piltti-linjalle, eikä siinä mitään, hyvää ja ravitsevaa ruokaa nekin, mutta otetaan nyt kaikki irti tästä innostuksesta niin kauan kuin intoa riittää! Rivien välistä ehkä paistaa, että olen HIUKAN skeptinen itseni suhteen, mutta kun olen jo reilut 32 vuotta itseni kanssa elänyt, en uskalla hehkuttaa liikaa, josko siinä käykin niin, että innostus taas pikkuhiljaa hiipuu. Mutta olen iloinen ja innoissani siitä mitä minulla on ja olen nyt. Ja EI, en asettele aina pöperöitä noin "kuvauksellisesti" lautaselle! ;o)

Käsillä minä tietysti myös leikin ja liekuttelen lapsia, laitan ruokaa, heilutan rättiä, halaan lapsia ja välillä ukkostakin ;o), lohdutan, niistän nenää, pesen pyllyä, nyprään ja näprään kaikenlaista. Ja kaiken liikenevän ajan neulon. Se vaan on niin kivaa!


Pienoisella ylpeydellä, lähinnä itselleni, noita kuvia esittelen. Olen siis edelleen kehityskelpoinen! Mutta se siivous... Kyllähän minä siivoan, mutta kun se järjestys säilyy niin vähän aikaa ja siivottavaa on niin paljon, ettei tiedä mistä aina aloittaisi. Enkä kyllä jaksa enkä haluakaan koko ajan luudan varressa heilua. (Olen oikeasti LAISKA!) Kun saisi kaikki ympäri taloa liehuvat tavarat järjestettyä niin, että jokaiselle olisi paikkansa, niin ehkä se siitä. Turhat tavarat kirpputorille, rikkinäiset ja kenellekään tarpeettomat kaatopaikalle jne. No, ainakin ukkoseni mielestä olen tosi hyvä tekemään pikasiivoja. ;o)

Ikävä kyllä kädet omaavat myös sellaisia ominaisuuksia kuin laiskuus, ajoittainen välinpitämättömyys, itsekkyys jne. Mutta tänään hehkutellaan!

Täällä joululaulut soi, vaikka ollaan menossa kohti kesää. Keskimmäinen on niihin erityisen mielistynyt. Gloria in excelsis deo!