Kyllä maalla on mukavaa!

24 h metsien, peltojen ja järven ympäröimänä ystävien maatilalla Etelä-Pohjanmaalla. 4 aikuista ja 7 lasta. Nurmenleikkuuta, marjanpoimintaa, perunannostoa, saunomista ja uimista, leikkimistä, traktorikyytiä, puusavottaa, grillaamista, yhdessäoloa ja seikkailemista. Miten voikin vuorokauteen mahtua noin paljon kivaa tekemistä? Lapset (ja vanhemmat) onnensa kukkuloilla.

Kyllä! Maalla ON mukavaa. Lisää kuvia ja tunnelmia täällä.

Hyvänpäivänhatut

Olen viettänyt viime päivinä taas enemmän aikaa puutarhassa. Vaikka laiska puutarhuri olenkin, käsien iskeminen multaan on joka kerta yhtä terapeuttista.

Aika juhannuksen jälkeen on pihiksi tai ehkä paremminkin köyhäksi tunnustautuvan puutarhurin kulta-aikaa, kun paikalliset kukkapihat yksi toisensa jälkeen alkavat sulkemaan oviaan ja myyvät kukkasensa pois pilkkahinnoin. Ja voitte kuvitella, että kun halavalla saa, niin tämä rouva menee aivan sekaisin onnesta ja tuoksuista ja ideoista ja kaikesta ja tällä viikolla olen körryytellyt kotiin jo kaksi kertaa peräkontti täynnä kukkasia, ensin -50 %:n alennuksella ja tänään jo -70 %:n alennuksella. Minussakin asuu siis pieni Sulo Vilén.

Nyt on siis peräkontillinen kukkasia istuttamista vaille. Edelliset on jo MELKEIN istutettu. Tiedän, mitä teen viikonloppuna.

Aurinkoa ja hyvää päivää/viikonloppua sinullekin!

Paistetut vihreät tomaatit

Te vihreät jalomuotoiset palleroiseni! Olen niin ylpeä teistä. Punastumista ei (vielä) havaittavissa, mutta vointinne näyttää erinomaiselta ja vihreä värityksenne suorastaan pukee teitä.


Ruukkutomaattikaksoset, meidän kuistin ikkunalla. Olen oikeasti ylpeä ja iloinen niistä, koska yleensä tässä vaiheessa tomaatintaimeni ovat ehtineet jo ainakin katketa kerran, kuivahtaa alaosastaan ja venähtää tukikeppien ulottumattomiin ja yleensä myös pullukkaposket ovat kärsineet jonkinlaisia pintavaurioita.

Näistä kahdesta minä lupaan pitää hyvän huolen loppuun asti! Olen löytänyt kaltaiseni lyhyenlännän lajikkeen, jonka kanssa teen varmasti tuttavuutta myös ensi kesänä.

Tätä saavutusta juhlistaakseni taidankin vuokrata seuraavaksi elokuvaklassikon vuosikymmenen takaa, Paistetut vihreät tomaatit.

Hyv'yötä nyt!

Äidin kasvimaalla, raparperin alla...

...sammakolla koti oli kultainen...

On ilmoja pidellyt. Ja blogitaukoa. En ole vain kerta kaikkiaan jaksanut kirjoittaa, vaikka toki monta mainitsemisen arvoista asiaa elämässä onkin tapahtunut. Josko se tästä, ilmojen (ehkä) viiletessä.

Kesä on suihkinut suhisten syksyyn, tai siis syyskesään, eihän nyt vielä syksy ole. Kesä on kulunut perheen kanssa camping-elämää viettäessä, kotia myllertäessä, uidessa, kotimaata perheen ja ystävien kanssa kiertäessä, leireillessä, puutarhassa möyriessä ja ja... Yllättävän monta kirjaakin olen tänä kesänä ehtinyt lukea. Paljon on kesään mahtunut, näin jälkikäteen ajateltuna. Olen nauttinut vapaudesta, rypenyt välillä epätoivon syövereissä, puurtanut ja mennä viipottanut. Tunteita ja tuoksuja laidasta laitaan.

On taas se aika, kun pensaat punastelevat punaherukoita ja karviaisia ja mustaherukat myhäilevät taustalla. Vähän jo mustia tänään kuopuksen kanssa auringonpaisteessa keräilin ja toissapäivänä tyhjennettiin lasten kanssa raparperipuska ja taiottiin siitä raparperimehua ja -piirakkaa. Hyvää tuli, vaikka itse kehunkin! Omenoitakin näyttäisi tulevan ihan mukavasti, vaikkakin hiukan rupisia, tämä puutarhuri kun on vähän laiskanlainen harjoittamaan minkäännäköistä tuholais- ja tautitorjuntaa.

Kuopus täyttää kuun lopulla 2 vuotta. Taidanpa järjestää neidille puutarhajuhlat itsetehdyin antimin, oman pihan tuotteilla höystettynä, jos Luoja vain ilmoja syntymäpäivälle suo. Yritän aloittaa valmistelut ajoissa, niin että juhlia olisi loppuun asti ilo tehdä ja suunnitella ja säästyisin siltä ah! niin tutulta "viime tipalta". Siis yritän.

Perennapenkkiä olen vähän laajentanut ja uudistanut. Loppukesä on siihen hyvää aikaa, kun kukkatoreilta ja -turuilta löytää perennoja aleale-hintaan. Olen löytänyt joitakin jo kauan toivelistalla pysyneitä sekä monia uusiakin tuttavuuksia, suunnitellut ja sommitellut, kääntänyt maata, tonkinut rikkaruohoja, kärrännyt multaa, istuttanut ja kastellut. Ei kukkaloisto nyt vielä niin valtavalta näytä, mutta ehkä ensi kesänä jo, kun pääsevät kukin vuorollaan kukoistamaan.





Neulonutkin olen, enemmän kuin monena muuna kesänä, hihatinta ja mohairmyssyä keskimmäiselle ja virkannut lappuja tähän ihanuuteen. Tekeleistä kuvia eetteriin sitten joskus myöhemmin.

Semmoista. Edessä vielä yksi kokonainen vuosi kotosalla pikkuneidin kanssa. Sehän vain passaa, kun keskimmäinenkin aloittaa koulutiensä puolen kuun tienoilla. Kesä siis jatkukoon!

Valo voittaa

Oi, mitkä talvilomakelit! Alkuviikosta tuuli ja tuiversi ja lunta tuli lisää, lisää ja vielä vähän lisää. Mutta sitten aurinko puuttui peliin, työnsi lumisateen ja tuiskutuulet jonnekin kauas pois ja on jo parin päivän ajan helottanut täydeltä taivaalta. Loistava keli ulkoilla. Eilen käytiin ystävän ja isompien lapsukaisten kanssa luistelemassa. Yritin kovasti harjoitella jarrutuksia, mutta huomaan, että minusta on tullut ylivarovainen, tasapaino on vähän hakusessa ja lapsuusajan notkeus on jonnekin kauas taakse jäänyttä aikaa. Mutta ihan kiva oli "liidellä" ympäri jäärataa ja verestää muistoja, ottaa kisaa ja hyppiä kilpaa vauhdista luistinradan lumipenkkoihin.

Tänään pääsin ensimmäistä kertaa tänä talvena suksillekin. Suksimme tyttöjen kanssa metsän halki umpihangessa läheiselle golfkentälle. Edellämme siinä kohtaa missä latu yleensä menee kulki isot tassun jäljet. Mielikuvitus lähti tietysti heti laukkaamaan. Täälläpäin on nähty susi ja karhukin on joskus seikkaillut takametsissä. Mutta rohkeasti vain hiihtelimme eteenpäin, koska matka ei ollut pitkä. Aurinko paistoi valkoisille hangille ja etenimme tällaiselle rapakuntoiselle sopivaa mateluvauhtia eteenpäin.


Oikein nautinnollista! Ladulla kului aika kuin siivillä. Kotiin palattiin n. 2 ½ tunnin hiihtorupeaman jälkeen ja uteliaana käväisin netistä kurkkaamassa suden ja karhun jälkiä. Enpä oikein tiedä, ehkä se olikin vain yksinään kuljeksimaan lähtenyt koira, joka jälkensä oli lumeen jättänyt.


Valo ja kirkkaus ovat saaneet myös ompeluinnon syttymään. Tähän asti se on palanut vähän säästöliekillä. Löysin tässä päivänä muutamana antikvariaatista pari kivaa 60-70-luvun käsityökirjaa ja pakkohan niiden ohjeita oli päästä vähän kokeilemaan. Ensimmäisenä kokeiluun pääsi Christina Hedberg-Molinin vuonna 1967 tekemä kirja "Vi syr åt småbarnen", josta löytyi vaikka kuinka monta ihanaa lastenvaatekaavaa 1-5 -vuotiaille. Tuolle ajalle ominaisesti kaikki mekot ovat minimallia, niin että mekon alta vilajavat söpöt pitsipikkupöksyt.


Päädyin kokeilemaan ihan perusmekon kaavaa, ideana tehdä kesäinen juhlamekko kuopuksellemme pienillä pitsiyksityiskohdilla maustettuna. Ja siitä tuli kyllä ihan kiva, vaikka pää- ja kainaloaukkojen kanssa sainkin vähän kamppailla.

Kesäinen juhlamekko kuopukselle.

Kankaat muistaakseni Eurokankaan palalaarista.
Puuvillapitsi kirpputorilta.

Lasin läpi

Pidämme sairastupaa. Kuopuksella on 39,2 kuumetta, nenä vuotaa ja yskittää. Veto pois. Suurimman osan päivää saamme ihailla lumista talvimaisemaa siis vain lasin läpi. Nautin tästä valosta!

Aina hetkittäin neulon. Olen opetellut käyttämään kaikki liikenevät hetket hyväksi. Neulon muutaman silmukan seisten keittiössä hääriessäni, välillä istahdan hetkeksi nojatuoliin kutimien kanssa, kurkkaan nettiin, luen satuja, sylittelen pikku potilasta. Muuten en jaksa. Arkista aherrusta.

Puikoilla joustinliivi esikoiselle.
Ohje Novita Kevät 2010 -lehdestä (malli nr 91), lankana Freedom Spirit by Twilleys of Stamford, #513.

Puolen päivän tienoilla pikkuisen päiväunien aikaan pääsen hetkeksi eskarista kotiutuneen keskimmäisen kanssa ulos lumitöitä tekemään. Nappaan kameran taskuun ja siinä samalla vähän kuvailen - kauneutta arjen roson keskellä. Sitä mikä minun silmissäni on kaunista. Mieltäni ilahuttaa erityisesti anopin tekemä jäämobile.
















Käydään tanssitunnilla (tyttöjen). Hoidetaan pikaisesti asioita.

Saatellaan mies matkaan.

Katsellaan esikoisen vauvakuvia ja valitaan niistä sopiva kouluun vietäväksi.


Hiljainen talo. Sylissä nukkuu pieni potilas.

"Sillä nyt me näemme kuin kuvastimessa, arvoituksen tavoin, mutta silloin kasvoista kasvoihin; nyt minä tunnen vajavaisesti, mutta silloin minä olen tunteva täydellisesti, niinkuin minut itsenikin täydellisesti tunnetaan." (Raamattu, 1. Kor. 12:13)

Pakkanen - siitä suomalaiset tykkää...

Pakkanen - siitä suomalaiset tykkää
Pakkanen - kuljetaan nenät huurussa
Pakkanen...
(Papu ja Pojat: Helle)

Täna aamuna herätessä mittari näytti 26,4 astetta pakkasta ja kylmävesiputki oli jäässä. Taitaa olla tämäntalvinen pakkasennätys näillä leveysasteilla. No, putki saatiin onneksi sulatettua ja vesi virtaa taas! Kuusamon lentoasemalla oli kuulemma mitattu koko Suomen pakkasennätys, -36,9 astetta selsiusta. Oikein kunnollinen suomitalvi siis!

Aamulla kaivoin komeron nurkasta esiin untuvatakkini ja pakkasin itseni ja esikoisen kunnollisen toppa/myssy/huivi/villasukka-kerroksen alle ja niine hyvinemme lähdimme marssimaan koulua kohti. Pakkaslumi narskui mukavasti jalkojen alla, nenänpäätä ja poskia kirveli ja kaulaliina oli hetkessä pieniä jääkiteitä täynnä, kun siinä kaksin kuljimme aamuhämärässä lumista maisemaa ihaillen.

Nyt on ihana käpertyä sohvan nurkkaan takkatulta katselemaan ja lämmittelemään, lukemaan hyvää satukirjaa nuoremmille ja neuloa välillä pätkä ystävän noroista "Lacy Baktus" -huivia. Pyykkikone rullaa ja mielessä ovat 6-vuotiaan keskimmäisen huomiset kutsut kuninkaallisille ystävilleen.

Iltapäivällä tehdään esikoisen lempiruokaa "klasagnea" ja siivotaan.

Että tämmöinen pakkaspäivä!

Puikoilla noroinen Lacy Baktus by Terhi Muinonen.

Pieniä asioita, hyvä mieli

Klara vappen!

Ihan pihalla

K.E.V.Ä.T.

Ihanaa!

Äiti ja täti piipahtivat. Kahvi- ja teettelemisten jälkeen suuntasimme pihalle nauttimaan ihanasta kevätpäivästä. Kuopus simahti vaunuihin ja me muut tartuimme haravan varteen ja ryhdyimme kevättalkoisiin, noin niin kuin ihan ex tempore.


Parisen tuntia siinä hääräsimme, suvun naiset kolmessa polvessa ja mukavasti saatiin aikaiseksi. Täti opasti kompostin käytössä ja haravoi ja kärräsi tyttöjen avustuksella lehtiä kompostiin, äiti haravoi ja minä hyppelin ympäri pihamaata vaihdellen sahan ja haravan välillä. Saldo: Puoli pihaa haravoitu ja pihan reunaa rumentaneet "roskapuut" kaadettu.


Mullan joukosta valoa kohti kurkottelevat jo kovasti tulppaanin ja narsissin alut. Ah ja voih!

Pienet työmyyrät olivat kovasti innoissaan pihatouhuista ja esittivät "vienon" toiveen ulkona syömisestä. No, eihän siinä auttanut muu kuin ottaa tarjotin käteen ja kattaa päivällinen pihalle. Ulkoruokkimiskausi on nyt siis virallisesti avattu! Ja kyllä maistui! Pääsiäisen rippeistä loihtimani naudanpaisti-kananmuna-nuudelit tekivät kauppansa. Tosiasiahan on, että ruoka maistuu aina hyvältä ulkona...

Onnellisesti pihalla!