keskiviikko 29. syyskuuta 2010

Pelkkä tähdenlento?


Nyt pitäisi olla rinta rottingilla matkalla Hollywoodiin. Vaan kun ei! Olin aivan varma, että löydän sopivan pitsisen kietaisuneuleen mallin muitta mutkitta Ravelrysta, Garnstudion tai Novitan sivuilta, mutta ei. Suuren Käsityön uusilta sivuiltakin kävin kaavahaun avulla mallia etsimässä, mutta ainakaan toistaiseksi ei ole vielä tärpännyt. Muutama numero on vielä tarkastamatta. Pitäkää peukkuja, että SE OIKEA löytyy! Hakusessa on siis n. 120-senttisen tanssitytölle sopivan pitsikuvioisen kietaisuboleron (pitkähihainen) ohje esim. mohair-langalle. Semmoinen herkkä ja kauniin yksinkertainen, you know. Jos ei pitsikuvioista löydy, niin joku sileäneuleinen käy oikein hyvin. Voin siihen sitten itse inspireerata jonkun kivan pitsikuvion.

Auttakaa, hyvät ihmiset!

sunnuntai 26. syyskuuta 2010

For a dancer


She's a dancer.

Olen ottanut grand jeté:n satubaletista balettiin. SYTYCK-haasteeni on siis pitkällisen jännittämisen jälkeen selvä! Haasteeni kuuluu näin:

"Haasteesi on BALETTI. Tutustu herkän pitsin saloihin; langankiertoihin, ylivetokavennuksiin ja yhteen neulottuihin silmukoihin. Ehkä olet aina haaveillut siitä upeasta pitsihuivista?! Nyt sinulla on sopiva tilaisuus opetella uusi tekniikka, johon luultavasti jäät koukkuun :) Haasta itsesi toteuttamaan juuri sinulle sopiva pitsiprojekti!"
Täytyy sanoa, että oloni on huojentunut. Toisaalta ehkä vähän pettynytkin. Pelkäsin ja ehkä salaa toivoinkin etukäteen saavani jonkun aivan mahdottoman haasteen. Eniten pelkäsin (ja toivoin) ehkä Broadwayta tai Discoa. Heavy Metal olisi ollut myöskin melkoinen haaste, minä kun en neulekonetta omista, vaikkakin kyllä haluaisin oppia sitä käyttämään. Koreografiksi minusta ei myöskään taitaisi olla, ainakaan vielä. Lattareita olen aikoinani tanssinut ihan oikeassakin elämässä, mutta se oli silloin joskus 15 kiloa sitten. Vartalonmyötäisyys (neuleessa), pitkät sääret jne., pois ne minusta! En ole myöskään kovin taitava itsekseni laskemaan, missä kohtaa kaventaa tai lisätä, mutta ehkä sekin taito kohenee tässä matkan varrella. No joo, hyvähän se on nyt tässä jälkikäteen selitellä! Joka tapauksessa olen oikein tyytyväinen saamaani haasteeseen ja uskon jopa selviäväni siitä. (Olen joskus salaa harjoitellut.)

Itse asiassa heti haasteen luettuani minulla alkoi raksuttaa. Kuuntelen Jackson Brownen "For a dancer":ia ja ajattelen keskimmäistäni, joka tuntuu saaneen tanssin lahjan jo ihan syntymälahjana. Hänen kauniita, sulavia liikkeitään, pientä, kaunista kroppaa, joka taipuu mitä kauneimpiin asentoihin, joita hän ammentaa ties mistä. Löysin muusani! Hän innoittakoon ja auttakoon minua eteenpäin tässä haasteessa. Sen verran menninkäistä minussa edelleen kuitenkin on, että neule tulee tyttöselle itselleen. Itseni tuntien en ikinä saisi pitsineuletta valmiiksi omassa koossani jouluun mennessä ja huiviakaan en nyt halua tehdä, vaan neuleen, kietaistavan pitsiunelmaisen tanssinutun omalle pienelle tanssitytölleni. Siinä on haastetta kerrakseen, koska olen kyllä ihan taitava ja innokas neulomaan, mutta kauhean monimutkaiset ja aikaavievät pitsikuviot, päättely, kappaleiden yhdistäminen ja muut viimeistelytyöt, ne ovat minun akilleenkantapääni.

Siinä se on, minun haasteeni. Nyt ohjetta ja lankoja etsimään!

Keep a fire burning in your eye
Pay attention to the open sky
You never know what will be coming down

...

Just do the steps that you've been shown
By everyone you've ever known
Until the dance becomes your very own
No matter how close to yours another's steps have grown

In the end there is one dance you'll do alone

....

Jackson Browne: For a Dancer (1974)

sunnuntai 5. syyskuuta 2010

Leikkimielellä


Tapahtui tänään matkalla syntymäpäiväkekkereiltä kotiin:

Äiti leikkii isin kanssa "Mennään bussilla"-leikkiä

Matkustaja (=äiti) painaa pysäytysnappia, Kuljettaja (=isi) kurvaa seuraavalle bussipysäkille ja jättää matkustajan töröttämään bussipysäkin reunaan. Kuljettaja jatkaa matkaa muiden matkustajien (=lapset) kanssa. (Tekevät pienen lenkin ja palaavat takaisin.) Matkustajaehdokas (=samainen äiti) viuhtoo bussipysäkin reunassa kyytiä peukku pystyssä, Kuljettaja jarruttaa, avaa oven ja Matkustajaehdokas tarkistaa, minne bussi menee. Kuljettaja rahastaa ja Matkustajaehdokas astuu kyytiin. Muut matkustajat istuvat takapenkillä hymyssä suin ja tuumaavat, että "Te ootte ihan hassuja."


Leikki ei ollut kaukana myöskään syntymäpäiväsankareiden (10-vuotiaat kaksostytöt) lahjoja miettiessäni. Löysin tyttösille mielestäni varsin kivan väriset raidalliset, trikoiset kaulahuivit Lindexistä ja niiden kaveriksi kudoin väreihin sopivat rannekkeet (kuvat yllä ja alla). Vielä pisteeksi I:n päälle, pienet itsetehdyt sävyihin sointuvat sydänsaippuat. Tykkään antaa lahjoja ja erityisesti miettiä, mitä kenellekin antaisin. Siitä tulee hyvä mieli itsellekin.




Kaksostyttöjen (10 v.) rannekkeet.
Malli: Ihan yksinkertainen 2o 2n suljettuna neuleena, 40 s. Oikein omasta päästä.
Lanka: 7 veljestä, pinkkiä (#276) ja turkoosia (?) omista varastoista.
Turkoosien rannekkeiden pituus 18 cm, pinkkien 13 cm.
Puikot: Sukkapuikot, 4 mm



Leikkimielellä
aion osallistua myös Outin ylipuhumana SYTYCK-kisaan. Aika selkeesti mun omin tyylini taitaa olla Satubaletti. Saapa nähdä, minkälaisiin suorituksiin joudun itseni vielä taivuttelemaan?! Ja taivunko? En ole ennen ottanut osaa tämäntyyppisiin enkä oikein minkään muunkaan tyyppisiin neulekisailuihin, joten vähän mahan pohjassa kutkuttaa ja jännittää, kuinka haasteesta selviän ja jaksanko/pääsenkö Finaaliin asti? Vai olenko ihan finaalissa jo ihan alkumetreillä? Mutta, kuten Outikin jo totesi, kilpailun säännöt ovat varsin väljät ja muutenkin rento meininki, eiköhän tästä selvitä, uteliaisuudella ja leikkimielellä!



Ja taas jaksaa hetken matkaa arjessa eteenpäin.

Leikkimieltä sinullekin!

torstai 19. elokuuta 2010

Kuuleeko Timbuktu?!

Esikoinen (2. lk) tulee koulusta yllätysvieraan kanssa. Haluaa tuoda koulukaverin kylään, ensivisiitille. Meillä on ollut lasten kanssa semmoinen sopimus, että suoraan koulusta ei tuoda ketään, vaan ensin vaihdetaan rauhassa kuulumiset, tehdään läksyt ja syödään välipala ja sitten kl 14 eteenpäin ilta on vapaa omille touhuille, kavereille ja harrastuksille. No, minä kuitenkin myönnyn vierailuun, kun en halua pitää liian tiukkaa pipoa. Voihan joskus tehdä poikkeuksia! Tekevät kiltisti läksyt yhdessä, keskimmäinen (1. lk) samoin omassa huoneessaan. Sitten se alkaa:

"Äiti, meillä ei ole mitään tekemistä!"
"No kyllä nyt teidän ikäiset tytöt tekemistä keksii! Menkää vaikka ulos!"
"Eikä, ei siellä oo mitään tekemistä, kun ei oo tramppaa!"
"No, onhan sitä paljon muutakin tekemistä!"
"Eikä oo! Me syödään välipala ja lähdetään ****:n luo!"
"Ei nyt, mehän ollaan sovittu, ettet vielä saa lähteä yksin ison kadun toiselle puolelle. Kyläilyistä sovitaan sitten erikseen kaverin vanhempien kanssa."
"No sitten me mennään koulun pihaan! Meillä jäi siellä leikki kesken."
"Ei käy, sulla on tänään lentopalloharkat, enkä päästä sua nyt minnekään kauas."
Seuraa valitusta, väsyttämistaktikointia, inttämistä ja kaikkea muuta mukavaa, jota on oikein kiva harrastaa varsinkin kaverin ensivisiitillä. Äiti yrittää pysyä rauhallisena, mutta lujana.

Keskimmäinen liittyy mukaan keskusteluun:
"Äiti, noi ei leiki mun kanssa!"
"Ei niiden koko ajan tarvikaan sun kanssa leikkiä, kyllä tytöillä on oikeus olla kahdestaan *****n huoneessa, mutta ulkona kaikkien pitää leikkiä yhdessä, koska se on kaikille yhteistä aluetta."
"No sit ne ei kyllä saa keinua mun keinussa."
"Eikös toi nyt oo vähän epäreilua? Kaikkien pitää päästä vuoron perään keinumaan."

Seuraa taas väittelyä, valitusta, vinkumista ja äiti alkaa olla aika finaalissa koko hommaan. Saada samalla kuopusta nukkumaan ja sovitella siinä välissä ja yrittää olla hermostumatta totaalisesti, vaikka tiukkaa tekee. Kerron tytöille, että minua harmittaa ja loukkaa se, että homma menee aina tämmöiseksi väittelyksi ja purnaamiseksi. Ja sanon myös, että jos ei sovintoa löydy, kaverin täytyy lähteä kotiin ja tytöt saavat jäädä kotiin rauhoittumaan.

Väsyttää ja ärsyttää, tekisi mieli lähettää lapset Timbuktuun, ilman palautusoikeutta.

No, alkaa se sovintokin sieltä kuitenkin löytyä. Päivän paineet on kai nyt purettu ja löytyy se yhteinen sävelkin sieltä, kun vähän kaivelee ja tekemistäkin löytyy kummasti. Nyt tuolla sulassa sovussa istuvat nurmikolla auringossa eväsretkellä.



Olen edelleen sitä mieltä, että äitiys on melkoinen taitolaji. Ei ole olemassa opasta, joka antaisi ohjeet tilanteeseen kuin tilanteeseen, missä löysätä, mistä pitää ehdottomasti kiinni, mistä mahdollisesti vielä tiukentaa. Kyllä minä ainakin olen näiden lasten kanssa välillä ihan ula-aalloilla.

Mutta on ne vaan silti niin kamalan ihania!

keskiviikko 18. elokuuta 2010

"Syötävän hyviä" saippuoita

Minttumaan Mintun blogissa http://sopulisiankantaa.vuodatus.net on menossa tosi kiva kilpailu tai oikeastaan kaksikin. Palkintona Minttumaan kauniita tuotteita, ihania käsintehtyjä saippuoita ynnä muuta ihanaa. Pääset tutustumaan tuotteisiin ja osallistumaan kilpailuun klikkaamalla ao. kuvaa.

sunnuntai 15. elokuuta 2010

Esimakua


Huomenna se alkaa, kello 9.00 - koulu ja keskimmäisenkin koulutaival.

Otimme ekaluokkalaisen kanssa vähän esimakua tulevasta ja lähdimme esikouluun menevän ystävän ja pikkusiskon kanssa koulumatkan koekävelylle. Matka ei ole pitkä, ehkä noin 300 metriä ja enimmiltä osin varsin turvallinen, mutta matkalle osuu kuitenkin yhden vilkasliikenteisen ison kadun ylitys, jonka vuoksi en neitiä ainakaan yksin tohdi päästää matkoja vielä kulkemaan. Mutta harjoitella voi silti! Siinä samalla tuli koekäveltyä myös ystävän eskarimatka, ystävän eskari kun on aivan koulun nurkan takana.



Siellä se on!

Hyvillä mielin tyttöstäni koulutielle saattelen. Koulu on, vaikka lähiökoulu onkin, melko pieni ja rauhallinen, elävän luonnon ympäröimä ja koulun pihalla ja ympäristössä on runsaasti tilaa leikkiä ja temmeltää. Hyvä koulu, kaikin puolin.





Millaiseksi tämän lapsen koulutie muodostuu? Minä voin vain saatella ja kantaa rukouksin, mutta askeleet täytyy tyttösen itse ottaa. Näistä esimakuaskelista hän ainakin topakasti totesi: "Meni hyvin! Ei ollut ollenkaan pitkä matka!" Sillä asenteella on hyvä aloittaa!





Koulutietä kulkiessas,
nalle, aina muista,
ettei kadun jäätiköllä
takatassut luista,
ettei kynä putoa
ja ettei kirja puutu,
ettei kiltti opettaja
syyttä suotta suutu.

- Uppo-Nallen kootut runot, Uponneen kansan lauluja -

maanantai 9. elokuuta 2010

Paistetut vihreät tomaatit

Te vihreät jalomuotoiset palleroiseni! Olen niin ylpeä teistä. Punastumista ei (vielä) havaittavissa, mutta vointinne näyttää erinomaiselta ja vihreä värityksenne suorastaan pukee teitä.


Ruukkutomaattikaksoset, meidän kuistin ikkunalla. Olen oikeasti ylpeä ja iloinen niistä, koska yleensä tässä vaiheessa tomaatintaimeni ovat ehtineet jo ainakin katketa kerran, kuivahtaa alaosastaan ja venähtää tukikeppien ulottumattomiin ja yleensä myös pullukkaposket ovat kärsineet jonkinlaisia pintavaurioita.

Näistä kahdesta minä lupaan pitää hyvän huolen loppuun asti! Olen löytänyt kaltaiseni lyhyenlännän lajikkeen, jonka kanssa teen varmasti tuttavuutta myös ensi kesänä.

Tätä saavutusta juhlistaakseni taidankin vuokrata seuraavaksi elokuvaklassikon vuosikymmenen takaa, Paistetut vihreät tomaatit.

Hyv'yötä nyt!