Kesän ensimmäinen

Auringon pilkahduksia. Kesän ensimmäinen piirakka oman pihan raparpereista. Maljakossa päivittäin tuore luonnonkukkakimppu keskimmäisen toimesta. Paljon ajatuksia, toiveita ja odotuksia.

 Niistä on alkukesän päivät tehty.

Uusi tuleminen

Olen tehnyt paluuta tänne kymmeniä, no, tai ainakin useita kertoja. Kirjoittanut pätkän ja jättänyt siihen. Teidän muiden blogeja olen lukenut sitäkin aktiivisemmin. Ja kadehtinut.

Netissä surffaillessani innostuin Sinellin Kuukauden korttikisasta. SYTYCKhän meni minun osaltani ihan metsään, mutta nyt törmäsin juuri minun kokoiseeni ja -laiseeni haasteeseen. Ja kuulkaa, kortti on tehty ja lähetettykin!

Se on tässä:

"Rippilapselle". Kuukauden korttikisa 5/2011, Sinelli.

Olkoon ylläsi kirkas taivas,

alla jalkojen vehreä maa.

Saakoon Luojamme lempeä tuuli

tänään sinua koskettaa.

Metsän lintujen juhlakansa

serenadia sinulle soi.

Meren aaltojen keveä kuohu

sinun kanssasi karkeloi.

Olkoon maljasi rauhaa täynnä.

Keinut sylissä rakkauden.

Sinut ympäröi Jumalan hyvyys,

onnentoivotus ystävien.

- Anna-Mari Kaskinen -

Ehkä tässä on uusi tulemiseni blogikirjoittamisen ihmeelliseen maailmaan. Ehkä.

Aikaansaannoksia

Kiirettä. Pimeää. Sairastelua. Väsymystä. Yksinäisyyttä. Äitinä olemisen onnea, kohtaamisia, tekemisen meininkiä, ystävyyttä, vapautta, hyvää mieltä ja hauskoja hetkiä. Paljon kaikenlaista, iloista ja vähemmän iloista. Tätä kaikkea on viime viikkoihin mahtunut.

Tänään olen ottanut rennosti. Hakenut kaksi vanhinta Neitiä leiriltä, syönyt Miehen valmistaman herkullisen päivällisen, seurannut hymyssäsuin Miehen ja Lasten pipareiden leivontaa, käynnistänyt joulupajaa Lasten kanssa, askaroinut koruja puuhelmistä, ommellut huopasydänheijastinta, päätellyt ja viimeistellyt useamman pitkään käsittelyä odottaneen neuleen, kuvannut neuleiden uusia, onnellisia omistajia, juonut glögiä ja syönyt pipareita.

Anipunahuivi ja rannekkeet esikoiselle.

Jo vuoden päivät valmiina ollut kolmiohuivi sai vihdoin tyttären toivomat hapsut reunoihinsa.
Ohje: Novita Talvi 2008, Malli 14 (pienempi huivi)
Lanka: Novita Rose Mohair #541, n. 150 g
Puikot: Nro 5½

Rannekkeet ehtivät olla jo tovin toista peukaloa vaille.
Neuloin ne Suuri Käsityö -lehden (8/2010) mallia 14 mukaellen.
Lanka: Garnstudio Drops Fabel #672, vajaa 100 g
Koko: Lapsi (8 vuotta)
Sukkapuikot: Nro 3

Keskimmäisen vihreä myssykkä.

Ohje: Novita Syksy 2010, Malli 26
Lanka: Novita Rose Mohair #337, n. 30 g
Sukkapuikot: Nro 6

Korukokeiluja ja sydänheijastin.

Pujottelin puuhelmiä harmaaseen trikookuteeseen ja vaaleanpunaiseen koristenauhaan, solmu joka väliin ja rusetti päälle. Ihan kivat tuli! Villasydämen tein neulahuovuttamalla ja siihen sitten kiinnitin heijastinsydämen tikkipistoilla käsin ommellen, keltaisella langalla.

Kaikenlaista pientä kivaa tovin kestäneen tekemättömyystauon jälkeen.

Mutta yksi asia minua vaivaa aivan kamalasti. Nimittäin SYTYCK! Arvatkaa vaan myöhästyikö meikäläinen lähdöstä ja täällä vasta kömpii tanssilattiaa kohti, kun toiset ovat jo täysin tanssin pyörteissä. No, ei se auta, täältä tämä yksi pieni ankanpoikanenkin kipittää vaivihkaa tanssilattialle joutsenten joukkoon jossain sopivassa välissä, kun se kauan kaivattu ja etsitty tanssinutun malli vihdoin löytyy.

Kuulemisiin!

Hätääntynyt talitintti

Kuva: Reino Toivanen
http://www.telemail.fi/reino.toivanen/kuvagalleria/kuvagalleria/slides/talitintti.html

Toimenkuvani reissumiehen vaimona, äitinä, rakastajattarena (sen saman reissumiehen), taloudenhoitajana, talonmiehenä, autonkuljettajana, kylvettäjänä, sairaanhoitajana, kyyneltenkuivaajana jne. jne. laajenee entisestään. Tänä aamuna sain lisätä "meriittilistaani" yhden uuden tehtävän: eläintenpelastaja, tai tässä tapauksessa eläimen, koska pelastettavia oli vain yksi.

Tuuletusikkunan hyttysverkon pienestä reiästä itsensä sisälle änkenyt hätääntynyt talitintti.

Olimme keskimmäisen ja kuopuksen kanssa viittä vaille valmiina kouluun lähtöön, kun pinkaisin vielä viime tingassa yläkertaan hakemaan jotain. Ylätasanteelle päästyäni ihmettelin vaimeaa piipitystä, jonka paikallistin keskimmäisen huoneeseen ja oven avattuani tapasin pienen suin päin ympäri huonetta räpiköivän taltintin, joka yritti epätoivoisesti päästä takaisin vapauteen. Kaveri tsemppasi ikkunan ulkopuolella. Ei muuta kuin ovi äkkiä kiinni ja pelastustoimiin! Hyttysverkko on melko lailla kiinteä, joten sitä kautta tinttiä en olisi ulos saanut, koskapa hätäännyksissään lintunen ei varmastikaan olisi enää osannut sisääntuloreittiään käyttää. Ei auttanut muu kuin lähteä etsimään ikkuna-avainta, joka ei tietenkään ollut siellä missä sen pitäisi olla, joten suuntasin miekkosen työkalupakille ja kaivoin sieltä järeimmän talttapääruuvimeisselin, jonka löysin ja marssin takaisin yläkertaan. Se tepsi. Ison ikkunan salvat pyörähtivät auki ja raikas ulkoilma tulvahti huoneeseen. Avasin ikkunan sepposen selälleen ja yritin ystävällisesti jaella pelastautumisneuvoja neiti Tintille, joka oli kuitenkin ehtinyt kehittää itselleen pienoisen paniikkikohtauksen eikä meinannut millään ymmärtää pelastautumistiemerkintöjäni. Siellä se vain avuttomana istui keskimmäisen vaatekaapin päällä ja teki hätääntyneitä pyrähdyksiä ympäri huonetta. Ei auttanut muu kuin vähän säikytellä jo ennestään säikkyä lintusta ja vihdoin tintti tajusi lentää vapauteen. Ystävät ottivat lintusen iloiten vastaan.

Käyttäydyn itse monesti ihan samalla tavalla. "...olen kuin pelikaani erämaassa, olen kuin huuhkaja raunioissa. Minä olen uneton, olen kuin yksinäinen lintu katolla." (Ps. 102:7-8) Eksyn ja hätäännyn, tunnen olevani aivan yksin enkä näe pelastustietä. Tietä, joka saattaa olla aivan selkeä, mutta jota en vain pysty/suostu hätäännykseltäni näkemään. Tai sitten se saattaa olla vähän piilossa, mutta löytyy kyllä, kun vain jaksan uskoa ja luottaa. Mutta Tie on olemassa, minua varten. Hengitän syvään, rukoilen, rauhoitun (ainakin yritän!) ja otan ensimmäisen haparoivan askeleen takaisin Tielle, minun tielleni.

Mielenkiintoista, mitä kaikkea pieni talitintti voi meille kertoa ja opettaa.

Pelkkä tähdenlento?

Nyt pitäisi olla rinta rottingilla matkalla Hollywoodiin. Vaan kun ei! Olin aivan varma, että löydän sopivan pitsisen kietaisuneuleen mallin muitta mutkitta Ravelrysta, Garnstudion tai Novitan sivuilta, mutta ei. Suuren Käsityön uusilta sivuiltakin kävin kaavahaun avulla mallia etsimässä, mutta ainakaan toistaiseksi ei ole vielä tärpännyt. Muutama numero on vielä tarkastamatta. Pitäkää peukkuja, että SE OIKEA löytyy! Hakusessa on siis n. 120-senttisen tanssitytölle sopivan pitsikuvioisen kietaisuboleron (pitkähihainen) ohje esim. mohair-langalle. Semmoinen herkkä ja kauniin yksinkertainen, you know. Jos ei pitsikuvioista löydy, niin joku sileäneuleinen käy oikein hyvin. Voin siihen sitten itse inspireerata jonkun kivan pitsikuvion.

Auttakaa, hyvät ihmiset!

For a dancer

She's a dancer.

Olen ottanut grand jeté:n satubaletista balettiin. SYTYCK-haasteeni on siis pitkällisen jännittämisen jälkeen selvä! Haasteeni kuuluu näin:

"Haasteesi on BALETTI. Tutustu herkän pitsin saloihin; langankiertoihin, ylivetokavennuksiin ja yhteen neulottuihin silmukoihin. Ehkä olet aina haaveillut siitä upeasta pitsihuivista?! Nyt sinulla on sopiva tilaisuus opetella uusi tekniikka, johon luultavasti jäät koukkuun :) Haasta itsesi toteuttamaan juuri sinulle sopiva pitsiprojekti!"

Täytyy sanoa, että oloni on huojentunut. Toisaalta ehkä vähän pettynytkin. Pelkäsin ja ehkä salaa toivoinkin etukäteen saavani jonkun aivan mahdottoman haasteen. Eniten pelkäsin (ja toivoin) ehkä Broadwayta tai Discoa. Heavy Metal olisi ollut myöskin melkoinen haaste, minä kun en neulekonetta omista, vaikkakin kyllä haluaisin oppia sitä käyttämään. Koreografiksi minusta ei myöskään taitaisi olla, ainakaan vielä. Lattareita olen aikoinani tanssinut ihan oikeassakin elämässä, mutta se oli silloin joskus 15 kiloa sitten. Vartalonmyötäisyys (neuleessa), pitkät sääret jne., pois ne minusta! En ole myöskään kovin taitava itsekseni laskemaan, missä kohtaa kaventaa tai lisätä, mutta ehkä sekin taito kohenee tässä matkan varrella. No joo, hyvähän se on nyt tässä jälkikäteen selitellä! Joka tapauksessa olen oikein tyytyväinen saamaani haasteeseen ja uskon jopa selviäväni siitä. (Olen joskus salaa harjoitellut.)

Itse asiassa heti haasteen luettuani minulla alkoi raksuttaa. Kuuntelen Jackson Brownen "For a dancer":ia ja ajattelen keskimmäistäni, joka tuntuu saaneen tanssin lahjan jo ihan syntymälahjana. Hänen kauniita, sulavia liikkeitään, pientä, kaunista kroppaa, joka taipuu mitä kauneimpiin asentoihin, joita hän ammentaa ties mistä. Löysin muusani! Hän innoittakoon ja auttakoon minua eteenpäin tässä haasteessa. Sen verran menninkäistä minussa edelleen kuitenkin on, että neule tulee tyttöselle itselleen. Itseni tuntien en ikinä saisi pitsineuletta valmiiksi omassa koossani jouluun mennessä ja huiviakaan en nyt halua tehdä, vaan neuleen, kietaistavan pitsiunelmaisen tanssinutun omalle pienelle tanssitytölleni. Siinä on haastetta kerrakseen, koska olen kyllä ihan taitava ja innokas neulomaan, mutta kauhean monimutkaiset ja aikaavievät pitsikuviot, päättely, kappaleiden yhdistäminen ja muut viimeistelytyöt, ne ovat minun akilleenkantapääni.

Siinä se on, minun haasteeni. Nyt ohjetta ja lankoja etsimään!

Keep a fire burning in your eye
Pay attention to the open sky
You never know what will be coming down

...

Just do the steps that you've been shown
By everyone you've ever known
Until the dance becomes your very own
No matter how close to yours another's steps have grown

In the end there is one dance you'll do alone

....

Jackson Browne: For a Dancer (1974)

Leikkimielellä

Tapahtui tänään matkalla syntymäpäiväkekkereiltä kotiin:

Äiti leikkii isin kanssa "Mennään bussilla"-leikkiä

Matkustaja (=äiti) painaa pysäytysnappia, Kuljettaja (=isi) kurvaa seuraavalle bussipysäkille ja jättää matkustajan töröttämään bussipysäkin reunaan. Kuljettaja jatkaa matkaa muiden matkustajien (=lapset) kanssa. (Tekevät pienen lenkin ja palaavat takaisin.) Matkustajaehdokas (=samainen äiti) viuhtoo bussipysäkin reunassa kyytiä peukku pystyssä, Kuljettaja jarruttaa, avaa oven ja Matkustajaehdokas tarkistaa, minne bussi menee. Kuljettaja rahastaa ja Matkustajaehdokas astuu kyytiin. Muut matkustajat istuvat takapenkillä hymyssä suin ja tuumaavat, että "Te ootte ihan hassuja."


Leikki ei ollut kaukana myöskään syntymäpäiväsankareiden (10-vuotiaat kaksostytöt) lahjoja miettiessäni. Löysin tyttösille mielestäni varsin kivan väriset raidalliset, trikoiset kaulahuivit Lindexistä ja niiden kaveriksi kudoin väreihin sopivat rannekkeet (kuvat yllä ja alla). Vielä pisteeksi I:n päälle, pienet itsetehdyt sävyihin sointuvat sydänsaippuat. Tykkään antaa lahjoja ja erityisesti miettiä, mitä kenellekin antaisin. Siitä tulee hyvä mieli itsellekin.

Kaksostyttöjen (10 v.) rannekkeet.
Malli: Ihan yksinkertainen 2o 2n suljettuna neuleena, 40 s. Oikein omasta päästä.
Lanka: 7 veljestä, pinkkiä (#276) ja turkoosia (?) omista varastoista.
Turkoosien rannekkeiden pituus 18 cm, pinkkien 13 cm.
Puikot: Sukkapuikot, 4 mm

Leikkimielellä aion osallistua myös Outin ylipuhumana SYTYCK-kisaan. Aika selkeesti mun omin tyylini taitaa olla Satubaletti. Saapa nähdä, minkälaisiin suorituksiin joudun itseni vielä taivuttelemaan?! Ja taivunko? En ole ennen ottanut osaa tämäntyyppisiin enkä oikein minkään muunkaan tyyppisiin neulekisailuihin, joten vähän mahan pohjassa kutkuttaa ja jännittää, kuinka haasteesta selviän ja jaksanko/pääsenkö Finaaliin asti? Vai olenko ihan finaalissa jo ihan alkumetreillä? Mutta, kuten Outikin jo totesi, kilpailun säännöt ovat varsin väljät ja muutenkin rento meininki, eiköhän tästä selvitä, uteliaisuudella ja leikkimielellä!



Ja taas jaksaa hetken matkaa arjessa eteenpäin.

Leikkimieltä sinullekin!